Finnish Society on Media Education -blog
Helmikuinen sadonkorjuu
Writer: Mediakasvatusseura, 10.02.10Helmikuu on mahdollisesti vuoden kiireisin mediakasvatuskuukausi Suomessa. Tänä vuonna samaan aikaan käynnistettiin 15. kertaa Sanomalehtiviikko ja Viestintäviraston koordinoima Tietoturvaviikko.
Medialukutaito on lapsen oikeus!
Writer: Mediakasvatusseura, 18.11.09Vietämme parhaillaan lasten oikeuksien juhlaviikkoa, jota Mediakasvatusseura juhlisti järjestämällä keskustelutilaisuuden yhdessä Pelastakaa Lapset ry:n kanssa. Kuulimme tilaisuudessa lyhyen alustuksen lasten oikeuksien sopimuksen ja medialukutaidon risteyskohdista, joiden pohjalta lähdimme keskustelemaan medialukutaidon kehittämisen toteutumisesta Suomessa.
Medialukutaidosta eurooppalaisittain
Writer: Mediakasvatusseura, 28.10.09Mediakasvatuksen eurooppalaiset edistäjät kokoontuivat Euromeduc-tapaamiseen 21.–24. lokakuuta syyssateissa Italian aurinkorannalla Bellariassa. Osallistujia puhuttivat varsinkin aihealueen käsitteet, esimerkiksi kumpi tulee ensin: mediakasvatus vai medialukutaito? Lisäksi pohdittiin, onko olemassa erityistä eurooppalaista lähestymistapaa medialukutaitoon. Tarvetta konsensukseen näkyi olevan, samoin tarvetta erottautumiseen suhteessa määrittelyn kentille asettunutta UNESCOn globaalia näkökulmaa.
Synergia 2009 – koulutusristeilyn aineistot
Writer: Mediakasvatusseura, 28.08.09Mediakasvatusseura kutsui aktiivisia Tietoturvakummeja, Viisaasti verkossa-kouluttajia, Superkirtsejä sekä oman kouluttajaverkoston asiantuntijoita mukaan Itämeren aalloille 25.-27.8.
Iltasanomat ihmettelee: Opettajien massaryntäys mediakulttuuritapahtumiin ympäri Suomen
Writer: Mediakasvatusseura, 28.07.09Kuinka kiinnostavaa triviaa! Tiesitkö, että opettajat pitävät sauvakävelystä, oopperasta ja käyvät mieluummin museossa kuin pelaavat nettipelejä saati harrastavat moottoriurheilua? Opettaja-lehden lukijakysely paljasti opettajien ammattikunnasta (ei kovin yllättäviä) faktoja, joiden perusteella päätoimittaja Hannu Laaksola veti varovaisen johtopäätöksen, että opettaja vaalii ja arvioi mielellään kulttuuria. Mutta minkälaista kulttuuria?
Rutiineista suosituksiin – hyvää mediavanhemmuutta etsimässä
Writer: Mediakasvatusseura, 22.08.08Tuulia Matilaisen juuri julkaistu teos Lapsi elää rutiineista- Helppo ja hyvä arki (Gummerus, 2008) on saanut palautetta laidasta laitaan. Moni ihmettelee kirjailijan uskoa kello kaulassa-kasvatukseen, joka tarkoittaa kellontarkkaa ateria- ja unirytmiä. Moni on toisaalta ilahtunut, tarjoaahan kirja selkeät raamit ja käytännön ohjeet perheen arjen rytmittämiseen. Kirjassa sivutaan myös media-arkea ja annetaan ohjeet siitä selviytymiseen.
Mediarutiineista ei lipsuta
Syksytervehdys puheenjohtajalta
Writer: Mediakasvatusseura, 19.08.08Puheenjohtajuus Mediakasvatusseurassa vaihtui viime helmikuussa, joten onkin jo korkea aika kirjoittaa kuulumisia teille kaikille.
Kansanvalistusmainonta iskee nuorisoon
Writer: Mediakasvatusseura, 07.05.08Muistatko kun talvella seisoit bussipysäkillä ja katsoit suurta musta-keltaista mainosjulistetta, jossa oli nainen ja jonka keskelle leikatusta pienestä reiästä tulvi valoa?
”Mediakasvatus ei ole ohimenevä ilmiö”
Writer: Mediakasvatusseura, 17.03.08Sara Sintonen on tohtorisnainen, Helsingin yliopistonlehtori ja nyt myös Mediakasvatusseuran puheenjohtaja. Kuulostaa pökkelölle ja paperinmakuiselle, mutta mielikuva on väärä. Räväkkä ja touhukas Sintonen on tuttu nimi mediakasvatuksen kanssa toimiville. Hän oli muun muassa mukana työstämässä oikeusministeriön Mediakasvatus 2005-Kansalliset kehittämistarpeet –raporttia. Hänen nimensä vilahtaa usein alan teoksissa, mutta harva tietää, että Sintonen lähestyy mediakasvatusta hieman harvinaisesta tulokulmasta.
Keskustelua ja mediakriittisyyttä opetukseen
Writer: Mediakasvatusseura, 12.12.07Verkkoa ja mediaa ei saisi ohittaa yhteiskunnallisen keskustelun ja kansalaisaktiivisuuden paikkana. Tämä merkitsee verkon nuorisokulttuurien huomioimista osana yhteiskunnallista kasvatusta ja opetusta. Oleellista on eettinen keskustelu, erilaisten näkökulmien kunnioittaminen ja omien näkökulmien jatkuva perustelu – myös politiikasta ja vaikka terrorismista. Kriittisyyttä mediaa kohtaan olisi tuettava kasvatuksessa, myös osana omien mediaesitysten tekemistä.