Kouluruokailu ei ole julkinen asia

Viime viikolla hätkähdytti suomalaisten turkistuottajien koko siv





Yhteisöllisyyden hinta

 





Mediakasvatus - mikä ihana tekosyy

Eräänä tammikuun iltana Nuorten Ääni -toimituksen kokoukseen tuli uusi jäsen, lukiolaistyttö Espoosta.





Oodi Yleisradiolle

Viime viikolla mediateollisuuden etujärjestö Viestinnän keskusliitto vaati tiukempien rajojen piirtämistä julkisen palvelun yleisradiotoiminnan ympärille.





Kapinallisuus kuuluu kaikille

Ajankohtaisessa kakkosessa vietettiin viime tiistaina Kasvatusiltaa. Parituntisessa keskustelussa selviteltiin, kuka on luistanut kasvatusvastuusta. Onko vika koulussa, netissä vai kotona?





Espoon opetustoimi sulkee oven nuorten nenän edestä TV1:ssä

Olen kirjoittanut tähän blogiin jo kahdesti virkamiehistä, jotka näyttäisivät tekevän kaikkensa, jotta nuorten yhteiskunnallinen aktiivisuus tukahtuisi.





Jos keski-ikäiselle virkamiehelle antaa sormen

Kenelle katukuva kuuluu? Kysymys on taas ajankohtainen Helsingissä, sillä ylistetty pahamaineinen Stop töhryille -kampanja täyttää 10 vuotta.





Limua ja keksejä, ulkoministeri Stubb!

Mikä on niin houkuttelevaa pienemmän puolella olemisessa? Tätä en ole voinut olla pohtimatta nyt, kun jalkapallon EM-kisat ovat käynnissä.





Lapsipornotaistelussa tarvitaan nettiaktivisteja

Onko salainen sensuurilista oikea ja toimiva tapa rajoittaa lapsipornon leviämistä? Tästä kysymyksestä on viime viikkoina yritetty julkisesti keskustella - ja johdonmukaisesti epäonnistuttu.





Rohkeus on sitä, että tarttuu toimeen, vaikka pelkää

Tällä viikolla Tampereen kesäyliopisto järjesti Lapset ja tietoyhteiskunta -seminaarin, jossa käsiteltiin lasten ja nuorten suhdetta mediaan eri näkökulmista - pääasiassa tietysti mediakasvatuksen ja