Arkisto: Lapset

Uutinen 10.8.2017

Minun Elokuvani etsii nuoria elokuvantekijöitä

Ilmianna nuori elokuvantekijä! Minun Elokuvani on lämminhenkinen, lasten ja nuorten oman audiovisuaalisen kulttuurin ihanuutta ylistävä tapahtuma kaikille alle 29-vuotiaille elokuvantekijöille. Tuttuun tapaan tekijöillä on mahdollisuus saada suullista tai kirjallista palautetta elokuva-alan ammattilaisilta. Mukaan odotetaan animaatioita, dokkareita, musavideoita ja kokeellisia elokuvia. Palautteenantotilaisuus järjestetään Kulttuurikeskus Vernissassa Vantaalla 30.9.  Tapahtuma järjestetään tänä vuonna 29. kerran.

Materiaali 2017

Haltijan kuiskaus -aktiviteettikortit

MOI – Monilukutaitoa opitaan ilolla -hanke on tuottanut Suomen juhlavuoden kunniaksi pedagogista materiaalia, jonka tematiikka liittyy suomalaiseen luontoon ja vanhoihin uskomuksiin. Tehtävät tukevat lasten monilukutaidon kehittymistä houkuttelemalla tarkkailemaan, pohtimaan, keksimään ja kokeilemaan itse. Haltijan kuiskaus -aktiviteettikorttien pedagogisena tavoitteena on herättää kiinnostusta suomalaista luontoa ja vanhoja uskomuksia kohtaan monesta eri näkökulmasta. Materiaalia on mahdollisuus käyttää ja

Uutinen 8.8.2017

Virtuaalinen Sieniopas -projekti kehittää oppilaiden monilukutaitoja

Virtuaalinen Sieniopas Suomesta -projekti haastaa koululaiset ja sieniharrastajat tekemään 360-asteisen kuvakierroksen Suomen metsiin ja niiden monipuoliseen sienivalikoimaan. Projektin tavoittena on, että opiskelijoiden tuottamien kuvien avulla katsoja voi siirtyä paikkakunnalta toiseen, havumetsistä lehtimetsiin ja löytää erilaisia sienilajeja. Kuviin voi upottaa yleistä ja paikallista sienitietoutta, haastatteluja, lauluja, tarinoita tai vaikkapa herkullisia sieniruokareseptejä.

Materiaali 2017

Meidän juttu -verkkolehti

Sanomalehtien Liiton Suomi 100 -juhlavuodeksi tuottama Meidän juttu -verkkolehti on nyt avoinna. Meidän juttu on osa virallista Suomi 100 -ohjelmaa ja se ilmestyy koko Suomen itsenäisyyden juhlavuoden ajan. Lehden toimitukseen kutsutaan koko Suomen lapset ja nuoret. Ala- ja yläkoululaiset, lukiolaiset ja ammattikoululaiset voivat tehdä juttuja itselleen tärkeistä aiheista ja näkökulmista koulun oppitunneilla. Lasten ja nuorten

Hanke 23.8.2016

Mediaympäristö ja mainosten lukutaito

Syksyllä 2016 Eetillä on käynnissä mediakasvatushanke Mediaympäristö ja mainosten lukutaito, jossa vastuulliseen kuluttamiseen ja vastamainoksiin liittyviä työpajoja järjestetään erityisesti 10-12-vuotiaille. Lue lisää täältä. Aiemmin Eetti on järjestänyt vastamainostyöpajoja eri oppilaitoksiin kahdessa hankkeessaan vuosina 2013-2015. Ulkoministeriön rahoittamassa viestintä- ja globaalikasvatushankkeessa Kehitysmaat mainosten takana kehiteltiin vastamainostyöpajoja yläkouluille ja lukioikäisille. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa mediakasvatushankkeessa Medialukutaitoa vastamainoksista kehiteltiin

Hanke 15.3.2016

Suomi 100 : Suuri Lukuseikkailu -hanke

Suomi 100 – Suuri lukuseikkailu on Lukukeskuksen ja Lastenkirjainstituutin yhteistyössä koordinoima, laajan yhteistyöverkoston toteuttama valtakunnallinen hanke, joka tarttuu ajankohtaiseen kysymykseen lukutaidon ja lastenkirjallisuuden tulevaisuudesta sekä merkityksestä tämän päivän Suomessa. Yhteistyöverkosto toteuttaa vuoden aikana muun muassa tapahtumia, näyttelyitä, lukukampanjoita sekä innostavia kilpailuja lukeville ja kirjoittaville lapsille ja nuorille. Hankkeen kohderyhmänä ovat 0–16 -vuotiaat lapset ja nuoret perheineen sekä

Hanke 25.1.2016

Kaikki kuvaa EDU

Tuotantoyhtiö Amazementin opettajainkoulutushanke Kaikki kuvaa EDU tuo videokamerat ja kännykkäkamerat kynän kaltaisiksi työvälineiksi peruskoulun oppitunneille. Uuden opetussuunnitelman huomioiva, Opetushallituksen rahoittama hanke tarjoaa ilmaiseksi helppoja ja havainnollisia menetelmiä monilukutaidon soveltamiseen eri oppiaineissa. Hankkeessa hyödynnetään kamerakynän pedagogiikkaa, jossa kameraa käytetään helppona mutta monipuolisena kynän kaltaisena välineenä. Kamerakynällä havainnoidaan ja tutkitaan ympäristöä, jäsennetään ja jaetaan tietoa sekä ilmaistaan

Hanke 14.1.2016

ERNOD – erityisnuoret ja digiajan osallisuus

Osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuudet kuuluvat kaikille nuorille. Mediataitoja vahvistamalla nuori saa valmiuksia oman elämänsä valintoihin, etenkin koulutuksen ja työelämän siirtymävaiheissa. ERNOD-hanke edistää nuorten yhdenvertaisuutta kehittämällä mediakasvatuksen menetelmiä, lisäämällä tiedonsaantia ja kouluttamalla nuorten kanssa työskenteleviä toimijoita. Hanke kehittää uusia digitaalisuutta hyödyntäviä ja soveltavia mediavaikuttamisen ja -kasvatuksen menetelmiä ja monialaisen yhteistyön muotoja nuorisoalan korkea-asteen oppilaitosten, erityisnuorille koulutusta

Hanke 21.10.2015

Molla – varhaiskasvatuksen verkkotaidot ja -menetelmät

Molla-hanke on Opetushallituksen ja Turun kaupungin rahoittama oppimisympäristöhanke vuosille 2011-2013. Hankkeessa selvitetään tieto- ja viestintätekniikan käytön mahdollisuuksia esikoululaisten oppimisen apuna. Mollaan sisältyy myös vuosina 2013-2015 toteutettava jatkohanke Mollan kolmet portaat – tvt:n käyttö esiopetuksessa kolmiportaisen tuen periaatteita noudattaen. Jatkohankkeen (2013-2015) tavoitteena on etsiä ratkaisuja esiopetusikäisten oppimisen tukemiseen tieto- ja viestintätekniikan avulla huomioiden erilaiset oppimistavat ja lasten yksilölliset tarpeet.

Uutinen 9.6.2015

Mennään museoon! -viikon teemana mediakasvatus

Koululaisille  ja opiskelijoille suunnattu Mennään museoon! -viikko järjestetään 6.-9.10.2015. Viikon erityisteemana on, viime vuoden tapaan,  mediakasvatus, jolloin koululaisille ja opiskelijoille järjestettiin opastuksia ja työpajoja, joissa museota tarkasteltiin muun muassa mediakasvatuksen näkökulmasta. Teema liittyy Museoliiton koordinoimaan Linkki – museot mediakasvattajiksi -hankkeeseen. Museoiden ohjelmat tulevat päivittymään Mennään museoon -portaaliin. Lisätietoja ja ilmoittautumisohjeet Mennään museoon! -viikolle löydät täältä.    

1 2
  • Uusimmat uutiset

  • Kategoriat