Arkisto: Tapahtuma

Uutinen 31.10.2017

Pelineuvola Tour kiertää Pohjois- ja Etelä-Savoa

Pelineuvola on Pelituen ja peliongelmia työssä kohtaavan sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattilaisen tai ammattilaisryhmän kohtaaminen, jonka tavoitteena on tukea pelaamisen käsittelyä osana asiakastyötä. Pelineuvola sopii myös järjestöjen ja sidosryhmien edustajille sekä pelaajien läheisille silloin kun halutaan perehtyä tarkemmin ongelmalliseen digi- ja/tai rahapelaamisen. Pelineuvola järjestää Pelineuvola Tour -koulutuskiertueen, joka alkaa marraskuussa 2017 ja jatkuu tammikuulle 2018.

Uutinen 30.10.2017

Peliviikko starttaa tänään

Peliviikkoa vietetään 30.10.–5.11.2017 Suomessa ja Pohjoismaissa. Peliviikolla eri tahot järjestävät peliaiheisia tapahtumia, joissa pelataan esimerkiksi lautapelejä, roolipelejä, konsolipelejä, mobiilipelejä ja tietokonepelejä, sekä tutustutaan monipuolisesti pelikulttuuriin luentojen ja työpajojen muodossa. Yli 200 peliaiheisen tapahtuman joukosta löytyy jokaiselle jotakin. Peliviikon sivuilta löytyy ohelmakartta, johon on merkattu kaikki tapahtumajärjestäjät Suomessa ja Pohjoismaissa. Tapahtumakartan löydät täältä. Mediakasvatusseura osallistuu Peliviikkoon

Uutinen 24.10.2017

Mediakasvatusseuran syysseminaarin ohjelma on julkaistu!

Mediakasvatusseura kokoaa asiantuntijoita hyvinvoinnin eri osa-alueilta käsittelemään media-arjen ja hyvinvoinnin suhdetta yhteiseen keskustelutilaisuuteen Digihyvinvointia näkyvissä! Visiointiseminaari mediakasvatuksen mahdollisuuksista. Tilaisuus järjestetään 30.11. klo 12-17 Helsingissä, Päivälehden museossa.

Tapahtuma 18.10.2017

Mediataitoviikko 2018

Mediataitoviikkoa on mediakasvatuksen teemaviikko, jonka tavoitteena on kehittää lasten, nuorten ja aikuisten mediataitoja sekä vahvistaa aikuisten valmiuksia mediakasvatukseen. Seuraava Mediataitoviikko järjestetään 5.-11.2.2018! Ympäri Suomea vietettävä teemaviikko kokoaa yhteen kasvattajat sekä muut eri alojen ammattilaiset erilaisten kampanjoiden, tempausten ja toimintojen merkeissä. Mediataitoviikkoa koordinoi Kansallinen audiovisuaalinen instituutti KAVI, joka myös vastaa viikon tiedottamisesta. Teemaviikko ja sen toiminnot

Uutinen 18.10.2017

Tule mukaan tekemään vuoden 2018 Mediataitoviikkoa!

Mediataitoviikko kokoaa jälleen helmikuussa yhteen kasvattajat sekä muut eri alojen ammattilaiset erilaisten mediakasvatuksellisten kampanjoiden, tempausten ja toimintojen merkeissä. Ympäri Suomea vietettävän eemaviikon tavoitteena on kehittää lasten, nuorten ja aikuisten mediataitoja sekä vahvistaa aikuisten valmiuksia mediakasvatukseen.

Uutinen 17.10.2017

Tärpit Peliviikkoon: pakopelejä, tetriksen SM-mestaruus, vanhempainilta ja pelikoodausta

Peliviikko starttaa kahden viikon kuluttua ja valtaa kirjastot, nuorisotalot, koulut, museot ja palvelukeskukset peliaiheisella ohjelmalla 30.10.-5.11. välisenä aikana. Luvassa on satoja tapahtumia kaiken ikäisille eri puolilla Suomea ja muissa pohjoismaissa, joissa pelataan sekä tutustutaan monipuolisesti pelikulttuuriin luentojen ja työpajojen muodossa. Peliviikon sivuilta löytyy tapahtumakartta, joka päivittyy uusilla tapahtumapaikoilla. Poimimme 5+1 tärppiä tämänhetkisestä ohjelmatarjonnasta:

Tapahtuma 16.10.2017

Digitaalinen työote ja nuorten tulevaisuus – Nusuvefon 10-vuotisseminaari

Nuorille suunnatun verkkotyön foorumi eli Nusuvefo juhlii 10-vuotista taivaltaan juhlaseminaarilla 9.11.2017 klo 9:30-16! Nusuvefo on kasvanut muutaman järjestön kokoonpanosta yli 40 toimijan kokonaisuudeksi ja näyttää työllään suuntaa verkkovälitteisen työn kehittämiselle. Juhlaseminaarissa pääset tutustumaan, miten nuorille suunnattu verkkotyö on kehittynyt ja millaisia kehityskulkuja on odotettavissa tulevaisuudessa. Tapahtumassa julkistetaan myös uusia työvälineitä, joiden avulla verkkotyötä voi viedä

Uutinen 12.10.2017

Pelimiitti-toiminta starttaa lokakuun lopussa

Pelimiitti-toiminta on OSAVA-hankkeen koordinoimaa pelitoimintaa 13-17 -vuotiaille nuorille. OSAVA eli ”Osallisuuden vahvistaminen nuorten kasvuympäristöissä ja kasvuyhteisöissä” -hankkeen tarkoituksena on edistää nuorten osallisuutta, nostaa hyvinvointia ja sitä kautta ennaltaehkäistä nuorten syrjäytymistä. Pelimiitit järjestetään kolmella eri paikkakunnalla: Ylivieskassa, Haapajärvellä sekä Alavieskassa. Kullakin paikkakunnalla on oma peliryhmä, jota ohjaavat vapaaehtoiset, täysi-ikäiset yhteisöpedagogiopiskelijat (2-3 ohjaajaa per ryhmä). Peliryhmät kokoontuvat

Uutinen 11.10.2017

Hae mukaan Kelaamon näytökseen Tampereen elokuvajuhlille!

Kelaamon näytös Tampereen elokuvajuhlilla esittelee festivaaliyleisölle tuoreita suomalaisia lyhytelokuvia alle 30-vuotiailta tekijöiltä. Mukaan otetaan niin oppilastöitä kuin indie-tuotantoja. Näytökseen valitaan korkeintaan 20 minuutin kestoisia elokuvia, joita ei ole aiemmin esitetty Tampereen elokuvajuhlilla. Tampereen elokuvajuhlat (Tampere Film Festival) järjestetään 7.-11.3.2018. Kilpailusarjojen lisäksi näytetään erikoisohjelmistoa kuten retrospektiivejä, tribuutteja, dokumenttielokuvia ja vieraskuratointeja. Elokuvajuhlien aikana on tarjolla myös erilaisia

Uutinen 9.10.2017

Ilmoittautuminen Mediakasvatusseuran syysseminaariin on avattu!

Mediakasvatusseura kokoaa asiantuntijoita hyvinvoinnin eri osa-alueilta käsittelemään media-arjen ja hyvinvoinnin suhdetta yhteiseen keskustelutilaisuuteen Digihyvinvointia näkyvissä! Visiointiseminaari mediakasvatuksen mahdollisuuksista. Tilaisuus järjestetään 30.11. klo 12-17 Helsingissä, Päivälehden museossa. Lasten ja nuorten parissa toimivat ammattilaiset ja kasvattajat tarvitsevat ajankohtaista tietoa voidakseen tukea lasten ja nuorten hyvinvointia mediakulttuurissa ja tukea heidän kasvuaan ja osallisuuttaan teknologisoituvassa ympäristössä. Mitä arjen medioituminen

1 2 3 4 13
  • Uusimmat uutiset

  • Kategoriat