mediakasvatus.fi

Tällä otsikolla käynnistyy Superkirtsi-koulutus Espoossa 21.5.

Tuo lause ei ole suinkaan omani vaan kuulin sen Jyväskylässä Levels-seminaarissa suunnittelija Marko Siitosen sanomana kun hän puhui aiheesta "Johtajuus verkkopeleissä). Se on mielenkiintoinen lausahdus kun ajattelee, että yleensä se on sanottu toisinpäin eli " virtuaalimaailma ei riitä sosiaalisten taitojen kehittämiseen".
Molemmat yhtä totta, mutta ehkä tuo otsikon lause kohdistuu enemmän aikuisiin kuin nuoriin ja jälkimmäinen taas viittaa enemmänkin lapsiin.
Itse aikuisena (mutta vielä leikkiin taipuvana) olen huomannut, että virtuaalisissa ympäristöissä on todella oltava itse mukana, jotta ymmärtää mitä siellä oikein tapahtuu, ja miten siellä toimitaan. Eri asia sitten kuinka sujuvaa ja luontevaa se oleminen virtuaalimaailmoissa on, mutta (edes) pienen ymmärryksen kannalta pidän sitä välttämättömänä.

Tavallaan sama koskee verkkopelejäkin. On aivan eri asia katsoa jonkun olkapään yli verkkopeliä kuin pelata sitä itse. Oma 13-vuotias tyttäreni perehdytti minua Simsin maailmoihin, ja nyt ymmärrän hyvin mikä siinä kiehtoo.
Simeille voi rakentaa kodin tai heidät voi asuttaa jo valmiiseen taloon kuitenkin niin että pelaaja saa itse sisustaa sen alusta loppuun juuri haluamallaan tavalla - vain mielikuvitus on rajana! Valmiin perheen voi myös yhdistää toisen perheen kanssa.
Simeillä on myös erilaisia tunnetiloja aivan kuin ihmisilläkin. He voivat rakastua tai suuttua. Jos joku simeistä kuolee kuolee, muut simit ovat surullisia. Kun kahdella similla on tarpeeksi syvä suhde, he voivat nukkua samassa sängyssä, saada lapsen tai mennä naimisiin jne..
Oma suhtautumiseni peliin oli ehkä liian realistinen, kun esim. valitsin talon pihaan pensaita ja puita ja halusin nimenomaan sellaisia pensaita,jotka köynnöstävät, niin tyttäreni valisti minua, että eivät ne oikeasti köynnöstä Simseissä.
Mutta kaikkinensa meillä on nyt yhteinen virtuaalimaailma, jossa molemmille löytyy tekemistä.

16-vuotias pitää minut ajan tasalla IRC-galleriassa ja MySpacessa, ja miehen olen valjastanut hortoilemaan kanssani SecondLifessä. Naurua piisaa kun kaksi kokematonta SL- ummikkoa yrittää päästä jonkinlaiseen tolkulliseen käyttäytymiseen siellä, mutta niin pitkälle olemme jo päässeet, että istuimme vierekkäin samalla tuolilla katselemassa American Library Associationin tarjoamaa videota. Aivan mahtavaa:)

Näin se lähtee, pienin askelin kohti jotain suurta ja outoa mutta ah niin kiehtovaa.

- Pirjo -