11.10.2016Mediakasvatusseura

Kenen aikaa on ruutuaika?

”Mä oon oppinut tosi paljon englantia ja avaruudellista hahmottamista ja silmä-käsikoordinaatiota”.

Kun nuorelta pelaajalta kysytään pelaamisesta, oppiminen ja uudet taidot nousevat herkästi esiin. Lapset ja nuoret ovat omaksuneet sosiaalisesta hyväksytyn tavan puhua pelaamisestaan.  Samanlaista perustelua kuulee, kun pelejä puolustetaan julkisessa keskustelussa. Haittakeskustelun vastapainoksi nostetaan pelaamisen hyötyjä ja oppimista. Pelaaminen nähdään hyväksyttävänä, jos se tuottaa yleisesti arvostettuja, tehokkuuteen liitettyjä ja muualla hyödynnettäviä taitoja.

Haittoja tai vastaavasti hyötyjä korostavassa keskustelussa unohtuu helposti, että pelaaminen on paljon muutakin. Se on yhdessä tekemistä. Se on viihdyttävää. Siitä tulee hyvä mieli. Aika harva nuori pelaa oppiakseen englantia tai tilan hahmottamista, vaan koska se on hauskaa. Valitettavasti pelien kohdalla hauska ja kiva harvoin riittää aikuiselle.

Tästä on kyse myös ruutuajan kohdalla. Keskustelu sisältää usein kysymyksen siitä, mistä muusta tekemisestä aika on pois. Monesti huolen taustalla tuntuu olevan todellisten haittojen ja ongelmien sijaan se, ettei viihteellisesti käytettyä aikaa pidetä riittävän hyödyllisenä.

Kun puhumme ajasta ja sen käytöstä, puhumme myös siitä, mikä on arvokasta, tärkeää ja toivottavaa. Ajan arvottaminen korostuu puhuttaessa lapsista ja nuorista. Kärjistäen lasten ja nuorten ajan tulisi aina edistää ja kehittää jotain. Lapsi oppii aikuisilta, milloin hän käyttää aikaansa järkevästi ja milloin tuhlaa sitä. Musiikkiharrastus on hyvä. Lukeminen on hyvä. Urheiluharrastus on hyvä. Pelit kelpaavat, kunhan niistä oppii jotain.

Tehokkuusvaatimusten keskellä pitäisi vapaa-ajan arvostuksen toimia toisin. Me kaikki tarvitsemme suvantokohtia: aikaa, jonka arvoa ei määritellä ulkoa eikä ylhäältä käsin. Monelle lapselle ja nuorelle pelaaminen on aikaa, jonka tuloksista ei tarvitse tehdä tiliä opettajalle, valmentajalle tai vanhemmalle. Aikaa ja tekemistä, jossa toimitaan lapsen omilla ehdoilla. Onko meillä aikuisilla oikeutta ohittaa tämä kokemus vain, koska emme täysin ymmärrä sitä? Tai koska oma toimintamme lapsena oli erilaista, meidän mielestämme kehittävämpää ja parempaa? Joskus on hyvä pysähtyä, kuunnella ja antaa arvoa lapsen tekemiselle sellaisenaan.

Joskus voi olla ihan vain hauskaa.

inka-silvennoinen Print

Inka Silvennoinen
Erityisasiantuntija
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *