Yhteensä 390 materiaalia

Nettipeli haastaa tunnistamaan valeuutisen

Game Lab

Valeuutiset nousevat jatkuvasti pinnalle. Yle uutisoi kuun vaihteessa, kuinka Saksassa on tutkittu valeuutisten leviämistä. Saksalaisen yliopiston valeuutiskokeessa selvitettiin, miten nopeasti ja laajasti tekaistut jutut lähtevät leviämään. Helsingin Sanomat puolestaan kirjoittaa, kuinka Keniassa leviää vaalien alla valeuutisia, jotka on naamioitu oikeiden uutiskanavien ohjelmien näköisiksi. Brittilainen sanomalehti The Guardian nostaa esiin valeuutisten tulevaisuuden kehityssuunnan. Valeuutiset tekevät siirtymää

Kamerakynän pedagogiikka – opettajan käsikirja

Ismo Kiesiläinen

Populaarikulttuuri ja elokuvakasvatuksen perinne tuntevat elokuvan tarinankerronnan taiteena. Vähemmälle huomiolle on jäänyt elokuvateorian vaikutusvaltainen suuntaus, jossa elokuva ymmärretään ajattelun ja sen representoimisen välineenä, kamerakynänä. Tämä historiallinen näkökulma tarjoaa aivan uusia välineitä ymmärtää videokuvaamisen mahdollisuudet oppimisessa. Kamerakynän pedagogiikassa elokuvaa käytetään kognitiivisena ja konstruktiivisena välineenä, jonka avulla oppilas tutkii maailmaa, ajattelee ja ilmaisee ajatteluaan. Näytelmien kuvaamisen sijaan

100 mediakasvatusideaa – elokuva- ja taidekasvatus

toim. Mediakasvatusseura

Mediakasvatusseuran 100 mediakasvatusideaa -kampanjan elokuun koosteeseen on kerätty ideoita ja materiaaleja liittyen elokuva- ja taidekasvatukseen. Miten elokuva- ja taidekasvatusta voidaan toteuttaa eri luokka-asteilla? Mitä ikärajojen yhteydessä olevat sisältösymbolit kertovat mediakokemuksen sisällöstä? Entä mitä tarkoitetaan kamerakynän pedagogiikalla? Elokuun materiaalipaketista löytyy mm. oppimateriaalia kouluissa tehtävän elokuvakasvatuksen tueksi, tietoa elokuvien, televisio-ohjelmien ja pelien ikärajaluokittelusta, elokuvanteon eri osa-alueita käsitteleviä videotutoriaaleja,

100 mediakasvatusideaa – hyvinvointi ja media

toim. Mediakasvatusseura

Mediakasvatusseuran 100 mediakasvatusideaa -kampanjan kesäkuun koosteeseen on kerätty ideoita ja materiaaleja liittyen hyvinvoinnin ja median väliseen suhteeseen. Miten media ja vuorovaikutustaidot liittyvät toisiinsa? Millaisia tunteita mediasisältöjen parissa koetaan? Mitä mahdollisuuksia digitaaliset ympäristöt tarjoavat nuorten mielen hyvinvointiin? Kesäkuun materiaalipaketista löytyy mm. erilaisia pelejä ja sovelluksia liittyen elämäntapoihin, apua median seksisisältöjen käsittelyyn nuorten kanssa sekä materiaalia tunteiden

Kooste maahanmuuttajien mediataitojen tueksi

Koostanut Mediakasvatusseura

Mediakasvatusseuran koostamaan materiaalipakettiin on kerätty materiaalia maahanmuuttajien mediakasvatukseen ja mediataitojen tueksi. Materiaaleissa käsitellään muun muassa valeuutisia, medialukutaitoa, vihapuhetta ja digitaalisen median erityispiirteitä. Mediakasvatusaiheista materiaalia on saatavilla englannin ja ruotsin lisäksi myös monilla maahanmuuttajien äidinkielillä, kuten arabiaksi ja somaliksi. Materiaalit Tunnista valeuutinen -infograafi Kirjastojen kansainvälisen kattojärjestön IFLA:n Information Society -jaosto on suunnitellut yksinkertaisen ja havainnollistavan infograafin,

FUME-peli kannustaa sanomaan ”EI” tupakalle

Turun yliopiston TEPE-tutkimusryhmä & NordicEdu

Fume on terveyspeli, jonka tarkoitus on kannustaa sanomaan ”EI” tupakkatuotteille. Fumeen sisällytetyt minipelit on suunniteltu hauskalla tavalla sekä tarjoamaan ymmärrettävää tietoa tupakkatuotteista että kannustamaan ajattelemaan tupakkatuotteiden käytön seurauksia. Fumessa käsiteltäviä aihealueita ovat mm. savukkeiden ja nuuskan käytön vaikutukset terveyteeen, fyysiseen kuntoon ja ympäristöön, tupakkatuotteiden aiheuttama riippuvuus ja ikätovereilta tuleva painostus kokeilla tupakkaa. Fume on tarkoitettu

Mun mieli-sovellus koululaisten mielen hyvinvoinnin tueksi

Suomen Mielenterveysseura, Vantaan kaupunki

Mun Mieli on mielen hyvinvointia tukeva mobiilisovellus koululaisille ja koululuokille. Sovelluksessa käyttäjälle esitetään yksinkertaisia kysymyksiä arjen hyvinvoinnista: tunteista, ihmissuhteista, liikunnasta, tärkeistä asioista elämässä, unesta ja levosta, harrastuksista sekä ruokailusta. Vastaaja saa itselleen välitöntä palautetta ja oman hyvinvointiyhteenvedon. Kysymyksiin voi vastata joko yksityisenä käyttäjänä tai kyselyn voi toteuttaa ryhmäkyselynä. Ryhmäkysely tekee henkilökohtaisen hyvinvointiyhteenvedon lisäksi ryhmän yhteisen

Disinformaatio, vihapuhe ja mediakasvatuksen keinot – Työkaluja teemojen käsittelyyn

Koulukino ry / Katri Schroderus

Koulukino on julkaissut laajan oppimateriaalin otsikolla Disinformaatio, vihapuhe ja mediakasvatuksen keinot – Työkaluja teemojen käsittelyyn. Materiaali on tarkoitettu yläkouluun ja toisen asteen opetukseen, minkä lisäksi sitä voi hyödyntää myös esimerkiksi nuorisotyössä. Oppimateriaali perustuu Koulukinon tilaamaan, Osuuskunta Mediakollektiivin toteuttamaan Disinformaatio, vihapuhe ja mediakasvatuksen keinot -selvitykseen (2016). Selvityksen raportin päätavoitteena oli ratkaisujen etsiminen disinformaation ja vihapuheen käsittelyyn

Vihapuhe netissä -opas arabiaksi ja somaliksi

Statens medieråd, No hate speech movement

Ruotsin mediakasvatusviranomainen Statens medieråd sekä Ruotsin Ei vihapuheelle -liike ovat julkaisseet oppaan netin vihapuheesta ja netissä tapahtuvasta häirinnästä ja hyväksikäytöstä, jota lapset joutuvat kohtaamaan. Opas on suunnattu vanhemmille ja lasten parissa työskenteleville ammattilaisille. Ruotsin– ja englanninkielisten oppaiden lisäksi opas on julkaistu arabiaksi ja somaliksi, joten sitä voi käyttää myös maahanmuuttajien mediakasvatuksessa. Lue lisää täältä (ruotsiksi).

Frankly -päihteet puheeksi pelaamalla

Ehyt ry

Frankly – Kadonneen mafiaperillisen arvoitus on Ehyt ry:n tuottama mafiateemainen seikkailupeli, jossa käsitellään tehtävien ja keskusteluiden kautta päihteisiin ja peliongelmiin liittyviä teemoja. Oppimispeli sopii yläkoulujen, lukioiden, ammattikoulujen ja nuorisotalojen käyttöön. Opettajille ja nuorisotyön ammattilaisille suunnatussa Frankly -oppimispelissä käsitellään pelillistäen addiktioita, rahapelaamista ja hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä. Katso traileri pelistä: Peliä voi pelata Frankly-pelin sivustolla.

1 2 3 4 39