10.10.2016Mediakasvatusseura

Media, vanhemmuus ja mediavanhemmuus

American Academy of Pediatrics -lastenlääkäriyhdistys on vastikään julkaissut uusia ajatuksia mediankäyttösuosituksista lapsiperheille. Suosituksissa on paljon asiaa, mutta niiden ydinsanoma on selkeä: viimeisen kymmenen vuoden aikana maailma on muuttunut – mutta vanhemmuus ei. Kun kahden tunnin ruutuaikasuositus keksittiin, lasten pääasiallinen tapa käyttää ruutua oli television katselu. Jotkut myös pelasivat tietokonepelejä. Ruudut sijaitsivat kotona, ja olivat varsinkin lasten tapauksessa aivan ilmiselvästi nimenomaan viihteenkulutusvälineitä.

Sen jälkeen tilanne on radikaalisti muuttunut: ruudut kulkevat kaikkialle mukana, ja niistä on tullut työkalu. Sillä työkalulla voi toki edelleen kuluttaa viihdettä ja paljon kulutetaankin – tosin nykyään videoiden ja pelien lisäksi esimerkiksi musiikkia tai kirjoja. Sen lisäksi ruudulla voi nykyään esimerkiksi viestitellä kavereille ja perheelle, katsoa karttaa, tarkistaa bussiaikatauluja, mitata kulkemaansa matkaa, etsiä reseptejä, ottaa ja näyttää muille valokuvia, tai pitää kirjaa liikuntasuorituksistaan ja soittoläksyistään. Tietokonepelejä pelaavat lähes kaikki.

Vanhemmilla ja joskus ammattikasvattajillakin on ajoittain käsitys, että he eivät “ymmärrä mitään” lasten ja nuorten ruutujen käytöstä. Se on yleensä ihan turha huoli. Lapset ja nuoret tekevät nimittäin ruuduilla ihan samoja asioita kuin ovat kautta-aikain tehneet ilman ruutuja: leikkivät, pelaavat, tutkivat, juttelevat.

Tietokonepelit ovat uusi taidemuoto, mutta jokainen, joka ymmärtää miksi kirja tai elokuva voi olla kiinnostava, ymmärtää kyllä myös juonellisen pelin viehätyksen, ja ristikoita tai sudokuja aikansa kuluksi rustannut ymmärtää kliksuttelupelin tarkoituksen. Kaverin läsnäoloa ei välttämättä enää näe, mutta viestitellessä tai moninpeleissä ruudun toisella puolella on silti toinen ihminen, jonka kanssa lapsella voi olla kivaa tai tylsää, jännää tai pelottavaa. Lapset tutkivat nyt myös internettiä, ja samoin kuin maailmassa yleensä, vanhemmilla tietysti on erilaisia toiveita sen suhteen mitä lapset saavat tutkittavakseen ja minne he menevät yksinään.

Niin kuin lapset, myös vanhemmat saavat huoletta tehdä samoja asioita kuin ennenkin. Saa kysyä, mitä lapsi pelaa / katselee / kuuntelee / piirtää / lukee tai missä hän on käynyt. Saa kieltää menemästä yksin tiettyihin paikkoihin – olivatpa ne paikat oikeita tai netissä. Saa kysyä, kenen kanssa lapsi viettää aikaansa ja kohtelevatko siellä muut häntä ja hän muita hyvin. Saa kieltää pelin tai kirjan, jos sisältö ei vaikuta sopivalta. Saa keskustella lapsen löytämästä. Saa edellyttää, että läksyt on tehty ja soittoläksyä harjoiteltu. Saa välillä viedä lapsen uimaan tai pyöräilemään vaikka tämä mieluummin vain istuisi piirtelemässä. Saa määrätä, että nukkumaanmenoajan jälkeen ei lueta eikä pelata eikä soitella kavereille. Saa vaatia samaa ruokapöydässä, jos se on perheen aikuisillakin tapana. Saa kiinnostua jutuista, joista oma lapsi tykkää, vaikka aikaisemmin ne eivät olisi napanneet pätkääkään.

Ja kun asialliset hommat on hoidettu, saa antaa lapsen puuhailla, pelata ja leikkiä – myös sellaisia juttuja, jota aikuisen mielestä vaikuttavat hömpältä. Lapset ja nuoret ovat medioissa – myös vanhemmuuden pitää olla siellä.

jaana-wessman

Jaana Wessman
Lastenpsykiatriaan erikoistuva lääkäri
Tutkija

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *