14/10/2016

Ruutuja vai raitoja – hyötyä vai huvia?

”Äiti, pappetti pois. Äiti, lue!”, vaati kaksivuotiaani aikoinaan, kun tein töitä sohvalla tabletti kädessäni. Hänen mielestään olin istunut jo liian pitkään tablettiani tuijottaen. Tuo lapseni tokaisu palaa mieleen, kun pohdin ruutuaikaa. Olemme vanhempina usein huolissamme lastemme ruutuajasta, mutta emme omastamme. Saatamme itse käyttää digilaitteita töissä ja kotona tuntitolkulla, mutta haluamme rajoittaa lastemme digilaitteiden käyttöä. Miksi näin?

Meidän perheemme nuorin ei juurikaan käytä tablettia eikä meillä katsota televisiota. Pitäisikö? Jääkö lapseni jostain paitsi, kun hänelle ei kerry ruutuaikaa? Eskarilaisemme taas uppoutuu mielellään esimerkiksi englannin kielen oppimispeleihin, mutta myös äidin mielestä turhanaikaisiin viihdepeleihin. Onko oppimiseen käytettävä ruutuaika yhtä paha kuin pelaamiseen? Perheemme teinin kanssa ei ruutuajasta juuri keskustella, niin itsestään selvä osa hänen arkeaan ruudut ja digilaitteet ovat. Jatka lukemista..

14/10/2016

Ruutuajan säätelystä lapsen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin vaalimiseen

Alle kouluikäisten ja pienten koululaisten perheessä moni vanhempi pinnistelee ymmärtääkseen miten digilaitteet ja se perinteisempikin media saataisiin valjastettua lapsen parhaaksi. On ohjetta ja neuvoa, on vaadetta ja suosituksia siitä, mitä, miten ja etenkin minkä verran lapset voivat aikaansa ruutujen parissa viettää.

On totuttu ajattelemaan, että rajoittaminen on hyvästä ja että ruutua ei tulisi paria tuntia kauempaa päivittäin tuijotella, aivan pienten ei lainkaan. Suositukset perustuvat yhdysvaltalaisen lastenlääkärijärjestön (American Academy of Pediatrics, AAP) vuonna 1999 antamiin ohjeistuksiin. Aikarajoitusten rinnalla suosituksella pyrittiin rajaamaan lasten viihteellisen median kulutusta ja korostettiin mediakasvatuksen tärkeyttä. Tuoreimmissa AAP:n neuvoissa ikäkohtaisten rajoitusten asettaminen on edelleen tärkeää, vaikka tarkkoja suositusaikoja ja ikärajoja mediankäytölle ei enää annetakaan. Jatka lukemista..

13/10/2016

Lapset ruutujen äärellä – kenellä on oikeus ja mihin?

Kaikilla lapsilla tulisi olla yhdenvertainen mahdollisuus hyvään ja turvalliseen lapsuuteen digitaalisessa mediassa. Keskustelu kohdistuu usein vain lasten suojelemiseen median käytön haitallisilta vaikutuksilta. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen (LOS) näkökulmasta digitaalisessa mediassa tulee suojelun lisäksi ottaa huomioon myös lasten osallisuus ja tarpeet.

”Miksi keräätte Pokémoneja, miksette kerää marjoja?”
Digitaalinen media on yksi elinympäristö lapsen maailmassa, jossa lapsella on oikeus vapaa-aikaan, ikänsä mukaiseen leikkimiseen ja virkistystoimintaan (LOS, art. 31). Suomessa lasten digitaalisen median käytöstä puhutaan usein vähättelevään sävyyn. Vaikka media olisi lapsella saatavilla, sen käyttäminen nähdään usein hyödyttömänä ajanvietteenä, jota pyritään rajoittamaan ruutuaikaa tuijottamalla.

Lapsi tarvitsee aikuisen tukea käyttääkseen ”ruutuaikaa” niihin asioihin, jotka ovat ikätasolleen sopivia ja tärkeitä. Tämä tulee tehdä yhdessä lapsen kanssa, lapsen osallisuus huomioiden ilman, että lapsen yksityisyyteen puututaan mielivaltaisesti (LOS, art. 16). Olennaista ei ole keskittyä digitaalisessa mediassa käytettyyn aikaan, vaan median tarjoamiin sisältöihin. Jatka lukemista..

13/10/2016

Kasvatusta minuutilleen

Päällisin puolin keskustelu lasten ja nuorten ruutuajasta tuntuu hyvinkin selkeältä: elämässä on hetkiä ilman ruutuja, ja hetkiä joissa ruudut ovat läsnä. Kun jälkimmäiselle säädetään passeli aikaraja, kasvatus helpottuu ja hyvinvointi kohenee niin kasvattajilla kuin kasvatettavilla. Jos kokonaisuus olisi näin yksinkertainen, tähän ajatukseen olisi helppo yhtyä. Näin ei kuitenkaan ole.

Ruutuaikakeskustelun pinnan alla piilee valtavia kysymyksiä muuttuvasta, digitalisoituvasta yhteiskunnasta, kulttuurin arvottamisesta ja hyvästä kasvatuksesta. Aiheeseen liittyy myös paljon kasvattajien huolta ja epävarmuutta, kun omaa kasvatusosaamista pitäisi soveltaa välillä hyvinkin vieraalla kentällä. Ei ihme, että keskustelu muuttuu toisinaan hyvinkin kärkeväksi juupas-eipästelyksi.

Oma näkemykseni on, että ruutuaika on nykyisenlaisena käsitteenä aikansa elänyt, kahden tunnin suosituksesta puhumattakaan. Se ei suinkaan tarkoita, että kasvatuksessa ei pitäisi kiinnittää huomiota lasten ja nuorten mediatottumuksiin, päinvastoin. Ruutuaika-ajattelu muodostuu kuitenkin helposti mediakasvatuspakin ainoaksi työkaluksi, siksi kuvainnolliseksi vasaraksi, jonka myötä jokaisesta mediakasvatuskysymyksestä tulee naula. Jatka lukemista..

12/10/2016

Ruutuajasta laatuaikaa

Kun selaan lapsille suunnattua sosiaalista mediaa Momiota, näen lasten elämän monipuolisuuden. Joku jakaa ylpeänä kuvia omista piirroksistaan. Toinen jännittää hammaslääkäriin menoa, mutta saa lohdutusta. Kolmas lainaa lempibändin lyriikoita ja kääntää niitä kiinnostuneille. Neljäs jakaa kuvan futistreeneistä. Viides pohtii, miten saada ärsyttävä pikkusisko kuriin. Kuudes iloitsee tulevasta lomamatkasta. Seitsemäs jakaa videon, jossa pelataan Minecraftia. Kahdeksas kertoo uusimmasta Pokémon Go -saalistaan.

momio-kuvaKaikki Momiossa ja muissa sosiaalisissa medioissa vietetty aika on ruutuaikaa. Ruutuajasta ja sitä koskevista rajoitteista voi olla montaa mieltä, ja niistä käytävä keskustelu on tärkeää. Vanhemmat kaipaavat konkreettista vinkkiä siitä, paljonko lasten voi antaa puuhata koneella, puhelimella ja telkkarin edessä. Lapset taas tarvitsevat aikuisten asettamia rajoja, jottei homma karkaa käsistä.

Ruutuaikaa tärkeämpi määre on kuitenkin ruudun sisältö. On iso ero sillä, surffaileeko netissä päättömästi vai pelaako kehittäviä pelejä. Lisäksi on ihan eri asia katsoa telkkaria yksin kuin kerääntyä koko perheen voimin katsomaan Salkkareita. On myös lapsia, joiden ainoat hyvät kaverit ovat ruudulla: koulusta ei ehkä löydy ystäviä, mutta netistä heitä on löytynyt, ja jokailtainen chattihetki on lapsen päivän kohokohta.

Niin. Ruudun edessä voi tehdä vaikka mitä. Kaveri ruudulla on parempi kuin ei kaveria ollenkaan. Hienon piirroksen jakaminen vie ehkä ruutuaikaa, mutta piirtäminen ei – ja jos ruutu täyttyy kannustavista kommenteista, lapsi innostuu piirtämään vielä enemmän. Pelaamalla ja pelivideoita katsomalla kartuttaa kielitaitoa sekä ongelmanratkaisukykyä. Kampaustutoriaalit, askarteluvideot ja sen sellaiset kannustavat nekin toimintaan ruudun ulkopuolella. Lasketaanko muuten kaverin tukan letittäminen ruutuajaksi, jos taustalla pyörii tutoriaali? Jatka lukemista..

12/10/2016

Digitaalinen media tukee yhteisöllisyyttä ja kulttuurista osallisuutta

Erilaiset mediavälineet ja -sisällöt nivoutuvat osaksi jokapäiväistä arkeamme. Älypuhelinten, tablettien, läppärien, pelikonsoleiden, televisioiden, radioiden, sanomalehtien ja kirjojen kautta meille avautuu näkökulmia ja mahdollisuuksia maailmaan. Voimme erilaisten medioiden kautta etsiä ja saada tietoa ympäröivästä maailmasta tai voimme olla vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Toisaalta mediat tukevat toimintaamme, osallistumista ja antavat mahdollisuuden omien ajatustemme esittämiseen.

Media rakentaa siltoja ihmisten välillä
Media rikkoo rajoja ja tuo ihmisiä yhteen. Erilaisten sosiaalisten median palveluiden avulla ihmiset voivat reaaliaikaisesti olla yhteydessä ympäri maailman. Sosiaalisen median kautta kuka tahansa voi seurata astronauttien elämää jopa maapallon ulkopuolellakin. Erilaisten käännösohjelmien kautta ihminen voi ylittää myös kielimuureja. Videopuheluissa livetulkkaus on ainakin osittain ollut mahdollista jo ainakin kymmenen vuotta. Jatka lukemista..

12/10/2016

“Miksi keräätte Pokémoneja, miksette kerää marjoja?”

Sain ensimmäisen tietokoneeni joululahjaksi 80-luvulla. Kasettiasemalla varustettu Amstrad oli hieno laite. Vielä silloin tietokoneet olivat melko harvinaisia ja melko pienen piirin puuhaa. Olivat nörttejä varten. Pelasin tosin jalkapalloa, kävin judossa, vaihdoin lentopalloon ja myöhemmin taekwondoon, joten en itse ajatellut olevani nörtti. Silloin nörtti oli vielä negatiivinen ilmaisu.

Kelataanpa 30 vuotta eteenpäin. 88% 7-14-vuotiaista on käytössään älypuhelin, joka kepittää ominaisuuksiltaan vanhemmat tietokoneet. Saati sitten 64 kilotavun muistilla varustetun Amstradini.

Teknologia kehittyy huikeaa vauhtia. Ihmiset hitaammin. Kehityksen mukana on melko hankala pysyä ilman jatkuvaa uteliaisuutta ja avoimuutta. Oma muorini, Helka, kävi tietokonekurssin 85-vuotiaana. Hän tosin päätti jättää tietokoneen hankkimatta, koska pelkäsi jäävänsä internetiin koukkuun, mutta nythän siihenkin oli tutustuttu. Toisille teknologiasta ja mediasta tulee vieras maailma, jonka korostunut asema tässä maailmassa ärsyttää. Poimisivat nuoret marjoja Pokemonien metsästämisen sijaan. Vieläkin elää melko vahvassa ajatus, että liikkuva ihminen ei ruutuja kaipaa. Jatka lukemista..

11/10/2016

Kenen aikaa on ruutuaika?

”Mä oon oppinut tosi paljon englantia ja avaruudellista hahmottamista ja silmä-käsikoordinaatiota”.

Kun nuorelta pelaajalta kysytään pelaamisesta, oppiminen ja uudet taidot nousevat herkästi esiin. Lapset ja nuoret ovat omaksuneet sosiaalisesta hyväksytyn tavan puhua pelaamisestaan.  Samanlaista perustelua kuulee, kun pelejä puolustetaan julkisessa keskustelussa. Haittakeskustelun vastapainoksi nostetaan pelaamisen hyötyjä ja oppimista. Pelaaminen nähdään hyväksyttävänä, jos se tuottaa yleisesti arvostettuja, tehokkuuteen liitettyjä ja muualla hyödynnettäviä taitoja.

Haittoja tai vastaavasti hyötyjä korostavassa keskustelussa unohtuu helposti, että pelaaminen on paljon muutakin. Se on yhdessä tekemistä. Se on viihdyttävää. Siitä tulee hyvä mieli. Aika harva nuori pelaa oppiakseen englantia tai tilan hahmottamista, vaan koska se on hauskaa. Valitettavasti pelien kohdalla hauska ja kiva harvoin riittää aikuiselle.

Tästä on kyse myös ruutuajan kohdalla. Keskustelu sisältää usein kysymyksen siitä, mistä muusta tekemisestä aika on pois. Monesti huolen taustalla tuntuu olevan todellisten haittojen ja ongelmien sijaan se, ettei viihteellisesti käytettyä aikaa pidetä riittävän hyödyllisenä. Jatka lukemista..

11/10/2016

Kun minuuttikin on liikaa

Lasten ja nuorten ruutuaikaa koskeva keskustelu nojaa usein perustelemattomille huolille ja väärinymmärryksille siitä, mikä digitaalisten medioiden rooli nykyelämässä on. Keskustelu muistuttaa läheisesti nuorten pornon käytöstä esitettyjä huolia. Molemmissa tapauksissa liikutaan vahvasti pelkofantasioissa ja unohdetaan tutkia, mistä ilmiössä itse asiassa on kyse, ja mitä mieltä nuoret ovat siitä itse.

Median käyttöön, pelaamiseen ja pornoon liittyvillä huolilla on paljon yhteistä. Huolten keskiössä on sukupolvikokemusten yhteismitattomuus. Vaikka teknologiajuna menee eteenpäin nopeasti, kärsii keskustelu suurelta osin vauhdin illuusiosta. Vastaavaa huolipuhetta on esitetty vuosikymmen toisensa jälkeen kaikenlaisia nuorten kotkotuksia ja kulttuurin rappiota vastaan. Huolen käyttövoimana on laiskuus perehtyä huolta herättävään ilmiöön. Jatka lukemista..

11/10/2016

Ruutuna valkokangas

Lasketaanko elokuvateatterissa vietetty aika ruutuajaksi? Entä koululuokassa katsottuun elokuvaan käytetty aika? Entä jos teatterissa katsotaankin näytelmää? Liiasta istumisesta on perusteltua olla huolissaan – ruutuajan passiivisuudesta ei niinkään.

Suomessa käytiin viime vuonna elokuvissa 8,7 miljoonaa kertaa. Elokuvilla menee siis hyvin, ja elokuvateatterit ovat digitalisoinnin myötä vielä kasvattaneet kävijämääriään. Valkokangas on merkittävä ruutu, jonka edessä vietetään paljon aikaa. Yleensä elokuvateatteriin mennään katsomaan pitkää fiktioelokuvaa, joskus dokumenttia. Viime vuosina elokuvateattereiden tarjonta on monipuolistunut ooppera-, teatteri- ja konserttiohjelmiston ja muun vastaavan event cineman myötä; elokuvateatteri on ehkä viimein päässyt lähes samalle viivalle perinteisten korkeakulttuuripyhättöjen, kuten konserttitalojen ja teatterien kanssa. Tavallisesti elokuva kestää parisen tuntia, mutta ruutuajasta harvoin puhutaan elokuvateatterin yhteydessä. Kotona tai koululuokassa katsottu elokuva onkin asia erikseen. Tässä statusnousussa piilee kenties yksi syy elokuvateattereiden jäämisessä ruutuaikapuheen ulkopuolelle. Jatka lukemista..

1 2 3 4 5
1 2 3 4 5