11.10.2016Mediakasvatusseura

Ruutuna valkokangas

Lasketaanko elokuvateatterissa vietetty aika ruutuajaksi? Entä koululuokassa katsottuun elokuvaan käytetty aika? Entä jos teatterissa katsotaankin näytelmää? Liiasta istumisesta on perusteltua olla huolissaan – ruutuajan passiivisuudesta ei niinkään.

Suomessa käytiin viime vuonna elokuvissa 8,7 miljoonaa kertaa. Elokuvilla menee siis hyvin, ja elokuvateatterit ovat digitalisoinnin myötä vielä kasvattaneet kävijämääriään. Valkokangas on merkittävä ruutu, jonka edessä vietetään paljon aikaa. Yleensä elokuvateatteriin mennään katsomaan pitkää fiktioelokuvaa, joskus dokumenttia. Viime vuosina elokuvateattereiden tarjonta on monipuolistunut ooppera-, teatteri- ja konserttiohjelmiston ja muun vastaavan event cineman myötä; elokuvateatteri on ehkä viimein päässyt lähes samalle viivalle perinteisten korkeakulttuuripyhättöjen, kuten konserttitalojen ja teatterien kanssa. Tavallisesti elokuva kestää parisen tuntia, mutta ruutuajasta harvoin puhutaan elokuvateatterin yhteydessä. Kotona tai koululuokassa katsottu elokuva onkin asia erikseen. Tässä statusnousussa piilee kenties yksi syy elokuvateattereiden jäämisessä ruutuaikapuheen ulkopuolelle.

Monella paikkakunnalla elokuvateatteri voi olla kirjaston ohella ainoita kulttuurilaitoksia ja sellaisena tärkeä oppimisympäristö koulun ulkopuolella. Kun elokuvateatterissa vieraillaan luokan tai koko koulun voimin, ollaan ennen kaikkea yhteisen elämyksen äärellä. Oppilaat ja opettajat käyvät salin hämärässä läpi erilaisia tunteita, eläytyvät ja reagoivat näkemäänsä. He eivät siis ole passiivisia tuijottajia, vaan aktiivisia katsojia – elokuva on koettavaksi tarkoitettu teos, joka suorastaan kutsuu keskustelemaan ja pohtimaan. Viisas opettaja aktivoi oppilaat lisäksi integroimalla teoksen omaan opetukseensa. Ajatuksella valittu elokuva ja sen sisällöt ovat tällöin oleellinen osa opetusta ja sen tavoitteita.

Vähimmäisvaatimuksena olisi purkaa elokuva keskustelemalla sen herättämistä tunteista ja ajatuksista ja sen esittämistä viesteistä jälkikäteen. Sama koskee tietysti kaikkia lasten ja nuorten visualisoituvien mediaympäristöjen herättämiä kysymyksiä ja tunteita, ei ainoastaan teatterissa nähtyä elokuvaa.

Pitkän elokuvan maailmaan uppoutuminen ja eläytyminen on tervetullutta vastapainoa sirpaloituneelle arjelle. Kokonaiseen elokuvaan keskittyminen onkin myös oiva läsnäoloharjoitus. Elokuvakasvatuksen aktiivisia ja elämyksellisiä puolia voi soveltaa muuhunkin audiovisuaaliseen sisältöön tai muihinkin mediasisältöihin. Esimerkiksi monelle nuorelle läheisen pelimaailman elämyksellisyyttä ja siihen uppoutumista voi hyödyntää oppimiseen kutsuvana kokemuksena.

helimarjokoulukino_vari

Heli Metsätähti-Koistinen ja Marjo Kovanen
Koulukino ry.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *