23.11.2017Emmi Huhtanen

Ajallinen rajoittaminen ei riitä mediakasvatukseksi

Toimittaja Minna Nalbantoglu kirjoitti 22.11.2017 Helsingin Sanomissa kokeilusta, jossa hän luopui viikon ajaksi lasten niin kutsutun ruutuajan rajoittamisesta. Haluamme oikoa kokeilun taustalla olevaa johtopäätöstä ja tuoda samalla esiin, että pelkkä ajan mittaaminen on mediakasvatuksen keinona liian yksipuolinen.

Nalbantoglun perheessä oli ennen kokeilua käytössä selkeät ajalliset rajat median käytölle. Kokeilun käynnisti kasvatusammattilaisten esittämä ruutuaika-käsitteen kritiikki, jota toimittaja tulkitsee niin, että asiantuntijoiden mukaan lasten mediankäyttöä ei tulisi lainkaan rajoittaa. Ruutuajan kritiikissä on kuitenkin kyse siitä, ettei mediankäytön ajallinen mittaaminen yksinään riitä. Sen rinnalla tulee kulkea aikuisen aktiivinen läsnäolo, mediataitojen monipuolinen harjoittelu sekä keskustelu ja opastus lapselle sopivien mediasisältöjen pariin. Kiinnostus ja arvostus lapsen mediakulttuuria kohtaan ei ole haitaksi.

Ruutuajan kritiikissä on kyse siitä, ettei mediankäytön ajallinen mittaaminen yksinään riitä. Rinnalla tulee kulkea aikuisen aktiivinen läsnäolo, mediataitojen monipuolinen harjoittelu sekä keskustelu ja opastus lapselle sopivien mediasisältöjen pariin.

Mediankäyttöön liittyviä rajoja saa ja tulee asettaa. Vanhemmat säätelevät monia muitakin asioita lapsen elämässä – se on vanhemman tehtävä. Toimittajan kokeilussa rajoittamiseen tottuneet 7- ja 9-vuotiaat lapset eivät oppineet viikossa itse säätelemään pelien parissa viettämäänsä aikaa. Odotus siitä, että lapsi osaisi yhtäkkiä säädellä mielihyvää tuottavaa pelaamista, on lapsia kohtaan epäreilu. Lapset tunnistivat kyllä, ettei rajattomuus ole heille hyväksi. Hienoa on, että kokeilu avasi perheessä keskusteluyhteyden, joka toivottavasti säilyy pohjana tuleville keskusteluille median käyttöön ja mediasisältöihin liittyen – eli mediakasvatukselle!

Kasvatus on kuitenkin myös läsnäoloa. Kokeilu toi esille sen, kuinka merkityksellistä pelaaminen voi lapsille olla. Jutussa lapsilta ei kysytty, miksi pelaaminen on niin kivaa että sitä haluaa tehdä jatkuvasti. Pelaaminenkin voi olla perheen yhteistä tekemistä siinä missä elokuvien katsominen tai lukuhetket. Yhdessä pelatessa aikuinen voi paremmin tuoda mukaan kasvun kannalta arvokkaita keskusteluja tai yhteistoimintaan liittyviä neuvotteluja.

Jutussa puhutaan pelikokeilusta, mutta samalla peräänkuulutetaan laitteiden hyötykäyttöä. Myös tässä näemme mediakasvatuksen paikan kasvattajille. Jos lapsi saa käyttöönsä vain rajatun ajan ja medialaitteen, voivat lapsen mediataidot jäädä yksipuolisiksi. Tiukasti rajattua aikaa laitteen parissa ei ehkä haluta tuhlata tiedonhaun tai hyötysovellusten opetteluun. Lapset tarvitsevat aikuisen ohjausta ja yhteisiä tuokioita, joissa opetellaan käyttämään mediavälineitä monipuolisesti hyödyksi ja tutkitaan, mitä kaikkia mahdollisuuksia verkko tarjoaa.

 

Sonja Hernesniemi, toiminnanjohtaja, Mediakasvatusseura
Emmi Huhtanen, suunnittelija, Mediakasvatusseura

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Uusimmat uutiset

  • Kategoriat