Arkisto: digitaalinen peli

Uutinen 11.9.2017

Peliviikon avoin webinaari vanhemmille 31.10.2017

Kansainvälistä Peliviikkoa vietetään 30.10.-5.11.2017. Peliviikko on pelikasvatuksen teemaviikko, jonka tavoitteena on rakentaa positiivista pelikulttuuria ja vähentää pelaamiseen ja pelaajiin liittyviä ennakkoluuloja. Osana Peliviikon toimintaa EHYT ry järjestää tiistaina 31.10. klo 18-20 kaikille avoimen pelikasvatusteemaisen webinaarimuotoisen verkkovanhempainillan.

Uutinen 31.8.2017

Suomen valokuvataiteen museon mobiilipeli tutustuttaa valokuvakulttuuriin

Suomen valokuvataiteen museo on tuottanut ja lanseerannut uudenlaisen ja innovatiivisen mobiilipelin, joka tutustuttaa lapset valokuvakulttuuriin ja erityisesti sen katoavaan osaan eli pimiötyöskentelyyn. Hauskoja palapelejä ratkomalla tutuksi tulevat niin erilaiset valokuvapimiössä käytettävät välineet kuin myös valokuvavedostamisen eri vaiheet. Lisäksi pelin aikana käydään läpi tunnettuja suomalaisia valokuvaajia sekä heidän merkkiteoksiaan. Kaikki pelissä esiintyvät valokuvat kuuluvat Suomen valokuvataiteen

Uutinen 30.8.2017

Peliviikon suojeliaksi Lightneer

Peliviikko on pelikasvatuksen teemaviikko, jonka tavoitteena on rakentaa positiivista pelikulttuuria ja vähentää pelaamiseen ja pelaajiin liittyviä ennakkoluuloja. Vuoden 2017 Peliviikkoa vietetään 30.10.-5.11.2017! Tänä vuonna Peliviikon suojelijana toimii suomalainen oppimispelien kehittäjä Lightneer, jonka Big Bang Legends -mobiilipeli opettaa hiukkasfysiikkaa hauskalla tavalla. Big Bang Legends on hiukkasfysiikan inspiroima pulmapeli, jonka pääosassa ovat atomit. Peli on kehitetty yhteistyössä

Materiaali

Ilo irti oppimisesta – 5 suomenkielistä oppimispeliä, joihin kannattaa tutustua

Oppimispelit ovat tulleet jäädäkseen, ja niitä löytyykin joka lähtöön ja moniin tarpeisiin. Iso osa sovelluskaupoista löytyvistä peleistä on englanninkielisiä, mutta myös Suomessa ollaan havahduttu oppimispelien kysyntään. Esittelemme viisi mielenkiintoista suomenkielistä mobiili- ja tablet-optimoitua peliä, joihin kannattaa tutustua.

Uutinen 27.4.2017

Nörttityttöjen kooste Missä mennään pelikasvatus? -seminaarista

Nörttityttöjen Elisa Wiik on kirjoittanut koosteen Missä mennään pelikasvatus? -seminaarista. Seminaari järjestettiin Tampereella 6.4.2017. Missä mennään pelikasvatus? keräsi täyden salin verran osallistujia sekä kuulijoita myös Youtuben kautta. Seminaarin videotallenteen voi katsoa täältä. Seminaarissa käsiteltiin monipuolisesti pelikasvatukseen liittyviä teemoja, kuten pelillistämistä, e-urheilua, ikääntyneiden pelikulttuuria sekä pelaamista mielenterveystyön työkaluna.

Materiaali 2017

Big Bang Legends – hiukkasfysiikan oppimispeli lapsille

Suomalainen pelifirma Lightneer on julkaissut uuden oppimispelin Big Bang Legends. Big Bang Legends on hauskaksi mobiilipeliksi kehitetty oppimiskokemus. Peliä pelaamalla oppii lähes huomaamatta perusteet atomeista, jaksollisesta järjestelmästä ja hiukkasfysiikasta. Pelin oppimistulokset ovat olleet hyviä, jopa viisivuotiaat lapset ovat oppineet atomin rakenteen kvarkeista protoneihin sekä ensimmäiset jaksollisen järjestelmän alkuaineet. Lapset eivät tiedä, että hiukkasfysiikka koetaan yleisesti hankalaksi,

Materiaali 2013

Pelikasvattajan käsikirja

Pelikasvattajan käsikirja on Pelikasvattajien verkoston jäsenten kirjoittama maksuton kirja. Se tarkoitettu avuksi kaikenlaisille pelikasvattajille. Sen kohderyhmänä ovat niin vanhemmat, koulut, kirjastot, nuorisotoimet kuin muutkin tahot, jotka kohtaavat pelaavia lapsia, nuoria ja aikuisia. Kirjan tarkoituksena on antaa asiantuntevaa, tutkimukseen ja kokemukseen pohjautuvaa tietoa siitä, mistä pelaamisessa ja siihen liittyvissä ilmiöissä on kyse.

Materiaali 2013

Kansallisen pelipäivän materiaalipakki (2013)

Mediakasvatusseura on koonnut tähän vihkoseen mukavaa, pelillistä mediatekemistä eri-ikäisille lapsille ja nuorille sekä vinkkejä ammattikasvattajille ja vanhemmille liittyen pelaamiseen ja peleihin. Vinkit on jaoteltu ikäryhmittäin.  

  • Uusimmat uutiset

  • Kategoriat