Arkisto: elokuvallinen ilmaisu

Uutinen 19.9.2016

Oskari-kilpailu lasten ja nuorten tekemille elokuville

Valveen elokuvakoulu järjestää yhteistyössä Oulun kansainvälisen lastenelokuvien festivaalin kanssa vuosittaisen Oskari-kilpailun lasten ja nuorten tekemille elokuville. Esikarsinnan läpäisseet elokuvat esitetään kilpasarjoissa Oulun alueen kouluilla marraskuun alussa sekä Oulun kansainvälisellä lasten- ja nuortenelokuvien festivaalilla viikolla 46. Parhaat elokuvat palkitaan juhlavassa Oskari-gaalassa kulttuuritalo Valveella perjantaina 18.11.2016. Kilpailuun voivat osallistua 6-18-vuotiaat lapset ja nuoret. Kaikki elokuvan tyylit ja lajityypit

Uutinen 29.9.2015

Lasten kanssa elokuvia tekevät aikuiset, Linssilude 2015 etsii parhaita lemmikkielokuvia

Oulun kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaali ja Valveen elokuvakoulu järjestävät kilpailun lasten omille luontoelokuville. Tänä vuonna Linssilude-kilpailun aiheena on lemmikki. Kilpialun ideana on tallentaa hullunhauska, jännittävä tai muuten vaan sykähdyttävä hetki lemmikistä videolle ja jakaa video muiden kanssa. Kilpailu on tarkoitettu 6-12-vuotiaille. Parhaat elokuvat palkitaan ja esitetään Oulun kansainvälisellä lasten- ja nuortenelokuvien festivaalilla 16.–22.11.2015. Elokuvat tulee lähettää

Uutinen 25.9.2015

Kilpailu nuorille elokuvantekijöille

Valveen elokuvakoulu ja Oulun kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaali järjestävät jälleen lasten ja nuorten tekemille elokuville tarkoitetun Oskari-kilpailun. Kilpailuun voivat osallistua kaikki 6-18-vuotiaat lapset ja nuoret ja tervetulleita ovat kaikki elokuvan tyylit ja lajityypit. Elokuvat tulee lähettää 9.10.2015 mennessä. Esikarsinnan läpäisseet elokuvat esitetään kilpasarjoissa Oulun alueen kouluilla marraskuun alussa sekä Oulun kansainvälisellä lasten- ja nuortenelokuvien festivaalilla. Parhaista parhaat palkitaan juhlavassa

Materiaali 2011

Liikkuva kuva – muuttuva opetus ja oppiminen

Liikkuva kuva – muuttuva opetus ja oppiminen (2011) on laaja-alainen liikkuvan kuvan käyttöön oppimisessa kohdistuva kokoomateos, jossa aihetta tarkastellaan eri oppiaineissa sekä kouluasteilla esiopetuksesta korkea- ja aikuiskoulutukseen. Teos soveltuu oppikirjaksi opetus-, kasvatus- ja ohjausalojen opiskelijoille. Teosta voivat hyödyntää myös näiden alojen työtehtävissä toimivat sekä kaikki, joita liikkuvan kuvan ja oppimisen väliset yhteydet kiinnostavat. Teos sisältää

  • Uusimmat uutiset

  • Kategoriat