Arkisto: mediasuhde

Hanke 7.3.2017

Mediatarinat jakoon -hanke

Tekniikan museo käynnisti syksyllä 2016 opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman Mediatarinat jakoon -hankkeen, jossa myös Mediakasvatusseura on mukana asiantuntijatahona. Hankkeessa tehdään yhdessä yläkoululaisten kanssa  työpajamalli, joka perustuu nuorten tapaan luoda ja jakaa mediasisältöjä. Toiminta tähtää nuorten tasapainoisen ja turvallisen mediasuhteen sekä monilukutaidon kehittymisen tukemiseen. Pajassa nuoret tekevät Q&A-videon, jossa pohtivat oman arkensa viestintää. Nuoret kysyvät ja nuoret vastaavat itse

Uutinen 7.3.2017

Mediatarinat jakoon -hanke tukee nuorten mediakulttuuria

Viime syksynä Tekniikan museossa käynnistettiin opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama Mediatarinat jakoon -hanke, jossa myös Mediakasvatusseura ry on mukana asiantuntijatahona. Yhdessä yläkoululaisten kanssa hankkeessa tehdään työpajamalli, joka perustuu nuorten tapaan luoda ja jakaa mediasisältöjä. Tavoitteena on tukea nuorten tasapainoisen ja turvallisen mediasuhteen kehittymistä ja sekä monilukutaitoa. Pajassa nuoret saavat tehtäväkseen tehdä Q&A-formaatilla videon, jossa pohtivat oman arkensa viestintää. Tarinat tulevat

Tapahtuma 17.1.2017

Sanomalehtiviikko 30.1.–3.2.2017

Sanomalehtiviikkoa vietetään seuraavan kerran 30.1.–3.2.2017. Sanomalehtiviikko on sanomalehtien ja koulujen tärkein yhteiskampanja ja yksi suurimmista mediakasvatustapahtumista koko Suomessa. Sanomalehtiviikko antaa lapsille ja nuorille työkaluja kriittiseen medialukutaitoon, oman media-arjen peilaamiseen sekä aktiiviseen osallistumiseen ja vaikuttamiseen. Vuoden 2017 Sanomalehtiviikko haastaa pohtimaan omaa mediamaailmaa. Mihin sisältöihin luotat netissä ja miksi? Viikon aikana pureudutaan myös sosiaalisen median kupliin ja

Materiaali

Ylen Digitreenit

Saatko Google-hauista kaiken irti? Osaatko ladata offline-kartat puhelimeesi? Testaa Yle Oppimisen Digitreeneissä, millaiset ovat omat digitaitosi. Tee testi ja ota haltuun uusia digiajan niksejä, joilla teet arjesta, työstä ja opiskelusta helpompaa: hallitse hakutyökalut, opi kuvakaappaus ja nopeuta tekemistä näppäinkomentojen avulla. Digitreeneihin pääset täällä.

Materiaali 2016

Ruutuaikahaasteet – millaisia tunteita media-arki herättää?

Mediakasvatusseura herätteli Ruutuaikaviikon (10.–14.10.2016) aikana keskustelua ruutuaika-käsitteestä. Ruutuaikaviikon puitteissa toteutettiin Ruutuaikahaaste sekä Ruutupaastohaaste, joiden tarkoituksena oli kannustaa lapsia, nuoria ja aikuisia pohtimaan arjen mediankäyttöään ja mediasuhdettaan, ja toisaalta kokeilemaan, miten ruutupaasto vaikuttaa heidän arkeensa. Haasteiden painopisteenä ovat tunteet. Ruutuaikahaasteessa kysytään, millaisia tunteita media-arki tai ruutupaasto herättää – inspiraatiosta ja uteliaisuudesta aina yksinäisyyteen ja järkytykseen saakka. Ruutupaastohaaste

Julkaisu 20.10.2016

Ruutuaikaviikon Keskustelua ruutuajasta -kooste

Onko ruutuaikakonsepti vanhentunut? Jos on, niin millaisia suosituksia lasten ja nuorten mediankäytölle tulisi olla? Entä aikuisten?

Julkaisu 4.2.2016

Väitös eri ikäryhmien mediasuhteista

Taiteen maisterin, Mediakasvatusseuran hallituksen jäsenen Riitta Tammen väitöskirja käsittelee eri ikäryhmien mediasuhteita. Hän tarkastelee medioiden käyttöä ja eri medianimikkeiden määrää sekä medioihin sitoutumista väitöksessään Engaging with Media in the Fragmented Media Environment. Using multiple methods to discover elements of media engagement. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että mediakäytön fragmentoituminen ja medioihin sitoutuminen ovat kytköksissä toisiinsa ja niitä

Blogi 5.5.2015

Mediakasvatuksella vahvistetaan lasten ymmärrystä mielentiloista

Vierailuni Espoon varhaiskasvattajien seminaarissa maaliskuussa sai minut mietteliääksi. Pohdin jos ja millä tavalla mediakasvatuksella voisi olla yhteys lasten sosiokognitiiviseen kehitykseen ja sitä kautta sosiaaliseen kompetenssiin. Aikakausmedian varhaiskasvattajille tarkoitettu julkaisu ”Omppu-oravan ja Jätski-jäniksen lehtiretket” sisältää kuvan[1] , jonka taustalla Jätski-jänis pelaa ruskean jäniksen ja ketun kanssa palloa ja Omppu-orava istuu yksin etualalla ja itkee. Kuvaan liittyvä

Julkaisu 13.2.2015

Mediakasvattajan muistilista

Tammikuussa 2015 tuotettu Mediakasvattajan muistilista (Mediefostrarens minneslista) on koottu syksyllä 2014 julkaistujen Mediakasvattajan eettisten periaatteiden pohjalta. Mediakasvattajan muistilista kokoaa tiiviiseen muotoon mediakasvattajan työtä tukevia ajatuksia ja teemoja. Huoneentaulumaisen muistilistan tavoitteena on tukea eri aloilla toimivien ammattilaisten ja kasvattajien omaa mediakasvattajuutta ja mediasuhteiden tunnistamista. Muistilista on laadittu suomeksi ja ruotsiksi.

Uutinen 11.2.2015

Kohtaamisia – video digiajan vanhemmille

MLL:n uusin video Kohtaamisia herätteleee vanhempia miettimään mediankäyttöä lasten läsnäollessa. Video on hyvä keskustelunavaus erilaisissa mediakasvatustilaisuuksissa, esimerkiksi vanhempainilloissa. Videon avulla aikuinen voi pohtia omaa toimintaansa: Millaisia tottumuksia ja tapoja meidän perheessä on? Millaisen esimerkin annan lapselleni? Olenko läsnä lapselleni, jotta kohtaamista voi tapahtua? Lapsi omaksuu näkemäänsä, pohdiskelee kokemuksiaan ja harjoittelee oppimaansa. Pienikin lapsi omaksuu toimintamalleja seuraamalla

1 2
  • Uusimmat uutiset

  • Kategoriat