Arkisto: pelillisyys

Hanke 2.11.2017

Pelaten osalliseks -hanke

Jyväskylän ammattikorkeakoulun toteuttama Pelaten osalliseks -hanke pyrkii aktiivisesti hyödyntämään arkipäivän pelaamista mielenterveyskuntoutuksessa. Hankkeen tuloksena syntyy My life -toimintamalli pelillisyyden ja hyötypelien käyttöön mielenterveyskuntouttamisessa. Hankkeen aikana kootaan pelikatalogi jo olemassa olevista terveys- ja hyötypeleistä sekä järjestetään studiosessioita, joissa testataan ja otetaan käyttöön jo olemassa olevia digitaalisia terveys- ja hyötypelejä yhdessä eri toimijoiden kesken. Studiosessioihin osallistuvien kokemuksia kerätään systemaattisesti

Hanke 30.10.2017

Digillä duuniin -hanke

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun hallinnoima Digillä duuniin -hanke kehittää nuorten työllisyyttä tukevia palveluita Etelä-Savon syrjäseuduilla digitaalisuutta ja pelillisyyttä sekä ryhmätoimintaa hyödyntäen. Hanke tarjoaa nuorille monipuolista ryhmätoimintaa sekä työelämä- ja yrittäjyysvalmennusta. Hankkeessa toteutetaan verkossa toimivan nuorten työpajan pilotti ja kehitetään työelämäpalveluita pelipedagogiikan avulla. Hankkeen toimenpiteet tukevat nuorten pääsyä työllisyyttä tukeviin palveluihin, jotka edistävät työelämävalmiuksien kehittymistä ja siirtymistä työelämään.

Tapahtuma 13.9.2017

Tarinat peliin -hankkeen aloitusseminaari ja hyötypelityöpaja

Tarinat peliin -hankkeen ensimmäinen koulutustilaisuus on yhdistelmä seminaaria ja työpajaa. Aamupäivän seminaariosuuden aikana esitellään Tarinat peliin -hankkeen tavoitteita ja tulevia toimenpiteitä sekä kuullaan Kajaanin ammattikorkeakoulun asiantuntijoiden hyötypelien perusteita ja virtuaalipelien maailmaa avaavat esitelmät.

 Iltapäivällä syvennytään hyötypeleihin käytännön kautta. Työpajassa opitaan pelisuunnittelun perusteista sekä ideoidaan ryhmissä museoiden tarjoamiin materiaaleihin ja tarinoihin perustuvia pelejä. Ideoinnissa apuna on

Materiaali 2017

Vikkilän Sanomat: lautapeli alakoululaisille

Sanomalehtien Liiton tuottama Vikkilän Sanomat on lautapeli alakoululaisille, jonka avulla voi harjoitella hauskalla tavalla toimittajan työtä. Lapset saavat pelin edetessä esimakua toimittajan työn eri vaiheista: ideoinnista, tiedonhankinnasta, kuvittamisesta, kirjoittamisesta ja faktantarkistamisesta. Pelilaudan toisella puolella Valle Valpas, Reportteri Ruu, Uuna Uutisnokka ja Kirjoittaja Kaiku antavat vinkkejä jutun tekemiseen. Materiaalia voi hyödyntää osana Meidän juttu -toimituksen työskentelyä. Materiaalin löydät

Materiaali 2016

Kuningaskuluttaja: 5 koodauspeliä kouluikäisille

Peruskoululaiset pääsevät opettelemaan ohjelmointia uuden opetussuunnitelman myötä. Koodaustaitoja voi opetella ohjelmilla, jotka madaltavat oppimiskynnystä mm. pelien keinoin. Tabletti on aloittelevalle koodarille luonteva väline. Ylen Kuningaskuluttaja on listannut 5 hyvää koodauspeliä, joilla ohjelmoimista on helppo lähestyä pelillisin keinoin. The Foos – donitsivaras kiinni Päähenkilöä ohjataan tekemällä käskyjä ja suorittamalla koodisarja. Vähitellen lastenleikki vaikeutuu, kun mukaan tulevat

Seuran uutinen 12.1.2016

Kooste mediakasvatuksesta varhaiskasvatuksessa

Mediakasvatusseura on koostanut varhaiskasvattajille oman materiaalipaketin helpottamaan sekä ammattikasvattajien että alle kouluikäisten lasten vanhempien mediakasvatustyötä. Mediakasvatus on ajankohtaista varhaiskasvatuksessa, sillä mediamaailmaa on osa lapsen maailmaa ja sosiaalista ympäristöä jo varhain. Median avulla harjoitellaan sosiaalisia taitoja ja tunnetaitoja sekä opitaan osallistumaan ja tuomaan esille omaa ääntä.  Myös looginen ajattelu ja abstraktien rakenteiden ymmärrys rakentuu mediamaailmassa, esimerkiksi

Uutinen 10.10.2014

Mediakasvatus.nyt 2014 -syysseminaarin ilmoittautuminen käynnissä

Mediakasvatusseuran perinteinen syysseminaari Mediakasvatus.nyt järjestetään tällä kertaa 11.11 Kuopiossa yhteistyössä Elokuvateatteri Kuvakukon, ISAK ry:n ja Kuopion kaupungin nuoriso- ja kulttuuripalveluiden kanssa. Play it Again, Savo! Pelit ja pelillistäminen työvälineiksi -seminaarin tapahtumapaikkana toimii Kino Kuvakukko. Ilmoittaudu mukaan 3.11 mennessä ! Pääset käsiksi sähköiseen ilmottautumiskaavakkeeseen  tässä osoitteessa. Lisätietoja tapahtumasta saat täältä tai sähköpostilla mediakasvatus@mediakasvatus.fi.  

Tapahtuma 30.7.2014

Mobiilioppiminen ja leikkivä lapsi -koulutus verkossa

Mobiililaitteista on tullut osa lasten arkea ja leikkiä. Oppiminen alkaa varhaisvuosista ja leikin kautta. Esi- ja alkuopetus on keskeisessä ja vastuullisessa roolissa leikillisen ja pelillisen oppimisen edistäjänä. Mobiilioppiminen ja leikkivä lapsi -koulutuksen tavoitteena on edistää opetushenkilöstön valmiuksia leikillisen ja pelillisen oppimisen soveltamiseen esi- ja alkuopetuksessa. Leikillisyys ja pelillisyys ovat koulutuksen sisältönä olevat keskeiset pedagogiset lähestymistavat.

Tapahtuma 30.7.2014

Mobiilioppimiminen ja leikkivä lapsi -koulutus, Helsinki, toteutus 2

Mobiililaitteista on tullut osa lasten arkea ja leikkiä. Oppiminen alkaa varhaisvuosista ja leikin kautta. Esi- ja alkuopetus on keskeisessä ja vastuullisessa roolissa leikillisen ja pelillisen oppimisen edistäjänä. Mobiilioppiminen ja leikkivä lapsi -koulutuksen tavoitteena on edistää opetushenkilöstön valmiuksia leikillisen ja pelillisen oppimisen soveltamiseen esi- ja alkuopetuksessa. Leikillisyys ja pelillisyys ovat koulutuksen sisältönä olevat keskeiset pedagogiset lähestymistavat.

Uutinen 30.7.2014

Mobiilioppiminen ja leikkivä lapsi -koulutus

Mobiilioppiminen ja leikkivä lapsi -koulutuksen tavoitteena on edistää opetushenkilöstön valmiuksia leikillisen ja pelillisen oppimisen soveltamiseen esi- ja alkuopetuksessa. Leikillisyys ja pelillisyys ovat koulutuksen sisältönä olevat keskeiset pedagogiset lähestymistavat. Hankkeessa koulutetaan 125 varhaiskasvatuksen työntekijää. Koulutus sisältää kaksi lähipäivää sekä etäjakson, jonka aikana osallistujat soveltavat opittuja asioita käytäntöön omassa työyhteisössään. Lisäksi etäjakson aikana työskennellään verkko-oppimisympäristössä ja järjestetään

  • Uusimmat uutiset

  • Kategoriat