Arkisto: pelitutkimuksen vuosikirja

Julkaisu 5.1.2017

Pelitutkimuksen vuosikirja 2016

Kahdeksas vertaisarvioitu, avoin tiedejulkaisu Pelitutkimuksen vuosikirja (2016) on nyt julkaistu. Pelitutkimus on sekä monitieteinen tutkimusala että nuori akateeminen oppiaine, jonka parissa toimivien tutkijoiden huomion keskiössä on digitaalisten pelien erityisluonne. Julkaisussa on kuitenkin mukana myös mm. lautapeleihin liittyviä artikkeleita. Vuosikirjassa on kolme vertaisarvioitua artikkelia. Tanja Sihvosen artikkelissa “Grand Theft Auto V ja paikantumisen politiikat” tarkastellaan GTA

Uutinen 30.12.2015

Pelitutkimuksen vuosikirja 2015 julkaistu

Pelitutkimuksen vuosikirja 2015 on nyt julkaistu. Järjestyksessään seitsemännessä pelitutkimuksen vuosikirjassa käsitellään muun muassa lasten digitaalista leikkiä, pelikulttuurin tutkimuksen sukupuolittuneisuutta, pelaamista sosiaalisena oppimisympäristönä sekä Suomen ensimmäistä konsolipelibuumia 1980- ja 90-lukujen vaihteessa. Vertaisarvioitujen tutkimusartikkelien lisäksi vuosikirjassa on muun muassa katsausartikkelit tutkimustietoon perustuvien lisätyn todellisuuden pelien kehittämisestä sekä mobiilipelien menestystekijöistä. Tutustu julkaisuun täällä.

Julkaisu 30.12.2015

Pelitutkimuksen vuosikirja 2015

Järjestyksessään seitsemännessä Pelitutkimuksen vuosikirjassa käsitellään muun muassa lasten digitaalista leikkiä, pelikulttuurin tutkimuksen sukupuolittuneisuutta, pelaamista sosiaalisena oppimisympäristönä sekä Suomen ensimmäistä konsolipelibuumia 1980- ja 90-lukujen vaihteessa. Pelitutkimuksen vuosikirja on vertaisarvioitu, avoin tiedejulkaisu. Pelitutkimus on sekä monitieteinen tutkimusala että nuori akateeminen oppiaine, jonka parissa toimivien tutkijoiden huomion keskiössä on digitaalisten pelien erityisluonne. Vertaisarvioitujen tutkimusartikkelien lisäksi vuosikirjassa on katsausartikkelit tutkimustietoon

  • Uusimmat uutiset

  • Kategoriat