Arkisto: some

Uutinen 18.10.2017

Nuoret puoltavat 13 vuoden ikärajaa somessa, ilmenee LSKL:n kyselystä

EU:n tietosuojauudistus astuu voimaan toukokuussa 2018. Yksi asetuksen mukanaan tuomista uusista vaatimuksista on, että alle 16-vuotiaat eivät voi jatkossa käyttää esimerkiksi sosiaalisen median palveluita ilman huoltajiensa lupaa. EU:n jäsenmailla on kuitenkin mahdollisuus säätää kansallisesti alemmasta ikärajasta, joka voi alimmillaan olla 13 vuotta. Lue Mediakasvatusseuran allekirjoittama kannannotto alemman ikärajan puolesta. Lastensuojelun Keskusliitto toteutti keväällä 2017 nuorille

Julkaisu 18.10.2017

Nuoret verkossa -raportti

Henkilötietojen suojaa koskeva lainsäädäntö uudistuu toukokuussa 2018, kun EU:n tietosuoja-asetusta aletaan soveltaa. Asetuksen ympärillä käyty keskustelu sopivista ikärajoista ja ylipäätään lasten oikeuksista digitaalisessa mediassa sai Lastensuojelun Keskusliiton toteuttamaan keväällä 2017 nuorille suunnatun verkkokyselyn, jossa pyrittiin kartoittamaan nuorten omia ajatuksia sekä toimintatapoja erityisesti sosiaalisen median käyttöön liittyen. Keskusliiton kyselyssä kartoitettiin ensinnäkin nuorten toimintaa verkossa. Kyselyssä selvitettiin,

Seuran uutinen 3.8.2017

Miten hyödynnän Facebookia työvälineenä? – koulutuspäivä järjestö- ja nuorisoalan ammattilaisille elokuussa Helsingissä

Syyskauden alussa on hyvä päivittää omaa some-osaamistaan osallistumalla Mediakasvatusseuran ja Facebookin järjestämään maksuttomaan koulutuspäivään Päivälehden museolla Helsingissä 24.8. klo 9-12! Facebook toimii yhä useamman järjestö- ja nuorisoalan ammattilaisen työvälineenä, jota hyödynnetään jopa päivittäin. Koulutuksessa opit hyvistä käytännöistä ammattiryhmien perustamiselle ja ylläpitämiselle ja pääset osallistavan työpajan kautta kokeilemaan taitojasi käytännössä yhdessä muiden alan ammattilaisten kanssa. Koulutus

Uutinen 3.8.2017

Miten hyödynnän Facebookia työvälineenä? – koulutuspäivä järjestö- ja nuorisoalan ammattilaisille elokuussa Helsingissä

Syyskauden alussa on hyvä päivittää omaa some-osaamistaan osallistumalla Mediakasvatusseuran ja Facebookin järjestämään maksuttomaan koulutuspäivään Päivälehden museolla Helsingissä 24.8. klo 9-12!

Uutinen 30.6.2017

Tutustu näihin mediakasvattajiin somessa – 5 tärppiä

Kiinnostaako mediakasvatustyö, mutta et tiedä, ketä seurata? Vai oletko jo aktiivinen somessa ja kaipaat uutta seurattavaa? Suomalainen mediakasvatuskenttä koostuu monesta eri tahosta, jotka edistävät mediakasvatuksen asemaa yhteiskunnassa omasta näkökulmastaan. Listasimme viisi mielenkiintoista suomalaista mediakasvatustoimijaa, joita kannattaa pitää silmällä sosiaalisessa mediassa.

Uutinen 2.5.2017

LähiVerkon webinaarit vuonna 2017

LähiVerkko järjestää lokakuuhun saakka (paitsi heinäkuussa) kuukausittaisen webinaarin eli verkkoseminaarin. Osallistuminen webinaareihin on maksutonta. Osallistuaksesi tarvitset vain tietokoneen tai tabletin, jossa on internet-yhteys. LähiVerkon webinaarit toteutetaan pääsääntöisesti Adobe Connectilla. Webinaareja on järjestetty syksystä 2016 lähtien. Aiempien webinaarien tallenteet, tietoa tulevista webinaareista ja tarkat ohjeet osallistumiseen löytyvät täältä. Vuoden 2017 tulevat koulutukset: 31.5.2017 Mobiilisovellukset arjessa ilona

Uutinen 10.4.2017

Kysely somen ikärajoista nuorille

Lastensuojelun Keskusliitto tekee raporttia lasten ja nuorten somen käytöstä ja niihin liittyvistä ikärajoista. Raportin aihe liittyy EU:n yleiseen tietosuoja-asetukseen, joka on tullut voimaan toukokuussa 2016 ja sitä aletaan soveltaa vuonna 2018. Parhaillaan oikeusministeriön asettamassa työryhmässä pohditaan, mitä tietosuoja-asetus tulee merkitsemään muun muassa lasten ja nuorten oikeuksien kannalta. Raportti valmistuu kesällä 2017 ja se julkaistaan Lastensuojelun

Uutinen 10.4.2017

Näin keskustelet lapsen netinkäytöstä myönteisesti

Netinkäytöstä keskustelu lapsen kanssa voi joskus tuntua hankalalta etenkin, jos se muuttuu helposti kinasteluksi ruudun tuijottamisesta. Mutta some- ja nettimaailmasta voi jutella myös myönteisesti. Kodin Kuvalehden jutussa Pelastakaa lapset ry:n Lapset ja digitaalinen media -yksikön asiantuntija Anniina Lundvall listaa kuusi kysymystä, jotka lapselle kannattaa esittää netinkäytön kritisoimisen sijaan. Mitä lapsi netissä oikein touhuaa? Mikä netissä

Materiaali 2017

Some-kommentointi haltuun

Miksi kannattaa pyytää anteeksi vaikkei tee mieli? – Neljä vinkkiä, joiden avulla kommentoit sosiaalisessa mediassa menestyksekkäästi. Yle Oppimisen tuottama hauska kaavio kertoo viestinnän asiantuntija ja bloggaaja Katleena Kortesuon vinkit neljään some-pulmaan. Tutustu materiaaliin täällä. Kuva: Yle / Hannamari Hoikkala ja Annukka Palmén-Väisänen

Blogi 3.2.2016

Nuorten mediakasvatus – mitä sen pitäisi olla ja mitä se on?

Millaisen mediakasvatuksen sinä olet saanut? Oletko ehkä keski-iän ylittänyt henkilö, jonka lapsuudessa ei tietokoneista ja älypuhelimista ollut tietoakaan? Tai ehkä siinä neljänkymmenen hujakoilla oleva henkilö, joka nyt osaa käyttää älypuhelinta, mutta silti pyytää apua lapsiltaan, että mitenkäs tällä nyt taas soitettiin? Vai oletko kuten minä, joka on lapsuutensa elänyt vailla puhelimia ja sosiaalista mediaa, mutta

1 2
  • Uusimmat uutiset

  • Kategoriat