Arkisto: tieto- ja viestintätekniikka

Uutinen 18.8.2017

Oppilasagentit ohjaavat opettajia digitaitojen pariin

Vertaisoppimisen suosio opetuksessa on lisääntynyt viime vuosien aikana. Tekemällä oppiminen ja mahdollisuus jakaa osaamistaan sopivat hyvin digitaitojen kehittämiseen. OppilasAgentti-toiminnan perusajatus on yksinkertainen: oppilasagentit ovat koulun omia oppilaita, jotka auttavat sekä toisiaan että opettajiaan digitaalisten taitojen haltuunotossa. Toteutustapa kääntää opettajan ja oppilaan roolit päälaelleen; oppilaat suunnittelevat ja toteuttavat koulutustuokioita, joissa opettajat oppivat uusien laitteiden tai sovellusten

Uutinen 11.8.2017

Mediakasvatus osaksi Helsingin uutta varhaiskasvatussuunnitelmaa

Syksyn alkaessa Helsingissä otetaan käyttöön uusi varhaiskasvatussuunnitelma. Uutena varhaiskasvatuksessa huomioidaan monilukutaito, mediakasvatus sekä digitaalisuuden ja teknologian mahdollisuudet. Uuden varhaiskasvatussuunnitelman mukaan varhaiskasvatuksen ja mediakasvatuksen tehtävä on tukea lapsen mahdollisuuksia toimia aktiivisesti ja ilmaista itseään yhteisössään. Käytännössä lasten mediakulttuuri näkyy varhaiskasvatuksessa osana lasten leikkejä ja päiväkodin toimintaa.

Tapahtuma 7.8.2017

Arktista pedagogiikkaa ja pelillistä oppimista

Arktista pedagogiikkaa -hanke järjestää perjantaina 22.9.2017 klo 9.00-16.30 yhteistyössä Aluehallintoviraston, Mediakasvatusseuran ja Sámi allaskuvlan Norgesuniversitet -hankkeen kanssa ”Arktista pedagogiikkaa ja pelillistä oppimista” -seminaarin. Tilaisuus järjestetään saamelaiskulttuurikeskus Sajoksen Dolla-salissa osoitteessa Menesjärventie 2a, 99870 Inari. Seminaarin aiheena on pelillistämisen mahdollisuudet opetuksessa ja kasvatuksessa ja elämysmaailman muutokset suhteessa uuteen oppimiseen. Myös oppimisen riemu ja muut myönteiset tunteet, joita

Uutinen 27.4.2017

Opettajilla yhdeksäsluokkalaisia paremmat ICT-taidot

Tampereen yliopiston TRIM-keskuksen ja Turun yliopiston Koulutussosiologian tutkimuskeskuksen yhteishanke tutkii oppilaiden ja opettajien ICT-taitoja. Tutkimuksen ensimmäisen aineistonkeruuvaiheen alustavien tulosten mukaan opettajat hallitsevat testatut ICT-taidot keskimäärin yhdeksäsluokkalaisia oppilaita paremmin ja ovat myös oppilaita taitavampia laitteiden käyttäjiä. Opettajilla sukupuolten väliset erot osaamisessa ovat huomattavat, miesten digiosaamisen ollessa naisia parempi. Oppilaiden taitotasoero sukupuolten välillä ei ole merkittävä. Nuorten opettajien ICT-taidot

Materiaali 2014

Mediametkaa! – Kirjasto kutsuu mediaseikkailuun

Arkemme kietoutuu median ja informaation ympärille. Kirjastoilla voisi olla nykyistä suurempi rooli sen jäsentämisessä. Raja median käyttäjien ja tekijöiden välillä hälvenee, samalla syntyy uusia tekstityyppejä ja kollektiivinen luova toiminta voidaan tuoda myös kirjastojen palvelutarjontaan. Nyt kehittyvän digitaalisen kulttuurin ja uusien tekstityyppien levittäminen voisi kuulua kirjaston uusiin tehtäviin. Mediametkaa! Osa 6 – Kirjasto kutsuu mediaseikkailuun -teos

Materiaali 2014

Mediametkaa! – Kirjasto kohtaa mediakulttuurin

Mediametkaa! Osa 5 – Kirjasto kohtaa mediakulttuurin -kirja tukee, rohkaisee ja kannustaa kirjastossa työskenteleviä hyödyntämään tieto- ja viestintätekniikan ja median mahdollisuuksia työssään. Lapsille ja nuorille kirjasto on ei-muodollinen oppimis- ja kohtaamispaikka, avoin oppimiskeskus. Kirjaston tehtävä on tukea lasten ja nuorten tiedonhallinta- ja medialukutaitojen kehittymistä yhteistyössä päivähoidon ja koulun kanssa. Tämä teos auttaa kirjastojen ammattilaisia siinä

Tapahtuma 16.1.2017

TIEKEn webinaari: arvioi ja tunnista tieto- ja viestintätekninen osaaminen

TIEKE järjestää maksuttoman webinaarin liittyen tieto- ja viestintätekniseen arviointiin. Webinaarissa kuulet suomalaisten tieto- ja viestintäteknisestä osaamistasosta, Tiviittori-arviointityökalun testikokonaisuuksista ja tulosraportoinnista sekä siitä, miten tuloksia voi hyödyntää osaamisen kehittämisessä. Aika: Torstaina 2.2.2017, klo 14.00–14.45 Paikka: Osallistuminen verkossa osoitteessa http://tieke.adobeconnect.com/tiviittori Ilmoittautuminen ennakkoon toivottavaa. Mukaan ilmoittautua tästä. Lisätietoja webinaarista löydät täältä. TIEKE on tuottama Tiviittori-työkalu on verkkopohjainen tieto-

Hanke 5.9.2016

Arktista pedagogiikkaa – hanke

Saamelaisalueen koulutuskeskuksen virtuaalikoulu toteuttaa yhteistyössä Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan ja Mediapedagogiikkakeskuksen kanssa Arktista pedagogiikkaa – hankkeen saamelaisten kotiseutualueella Inarissa, Enontekiöllä ja Utsjoella. Hankkeessa testataan ja kehitetään uusia tieto- ja viestintätekniikkaa (TVT) hyödyntäviä pedagogisia ratkaisuja arktisten alueiden toisen asteen opetuskäyttöön. Lähtökohtana ovat arktisten alueiden harva asutus, pitkät välimatkat, saamen kieli ja kulttuuri sekä saamelaiselinkeinot. Koulutustilaisuuksiin osallistuvat

Materiaali 2016

TVT-tori

Kuopiolaisten opettajien tueksi on rakennettu TVT-tukisivusto, jossa esitellään yleisiä opetukseen soveltuvia verkkosovelluksia ja -sivustoja. Sivustosta on taatusti hyötyä muidenkin kuntien opettajille! Etusivulla on Symbaloo-työkalulla tehty Tvt-tori ja sen alla Thinglink-sovelluksella tehdyt kuvaukset ja videolinkit eri sivustojen sisältöihin. Sivuilta löytyy myös Kuopion tvt-opetussuunnitelma ja siihen liittyvät tukimateriaalit. Sivustot ovat vielä osittain kesken, mutta paljon on jo

Uutinen 14.6.2016

Creative Classroom – 50 oppimisskenaarion koostesivusto

Elokuussa 2016 päättyvän kaksivuotisen kansainvälisen Creative Classroom Erasmus+ kumppanuushankkeen puitteissa on tuotettu materiaaleja opetuksen suunnittelussa hyödynnettäviksi. Hankeessa on Suomesta ollut mukana edustajat Metropolia Ammattikorkeakoulusta. Projektiin ovat osallistuneet lisäksi partnerikoulut Virosta (Tallinn University), Sloveniasta (University of Ljubljana) ja Kroatiasta (University of Rijeka). Hankkeen koordinoinnista on vastannut virolainen BCS Koolitus. Kokoelma projektista on löydettävissä englanniksi täältä. Koostesivusto sisältää

1 2
  • Uusimmat uutiset

  • Kategoriat