Arkisto: visuaalisuus

Tapahtuma 20.4.2017

VIDES – valtakunnallinen nuorten visuaalisen ilmaisun tapahtuma

Elokuussa järjestetään 13–23 -vuotiaille, taiteen ja erilaisten visuaalisten juttujen parissa puuhaileville nuorille ilmainen VIDES-tapahtuma. Annantalolla Helsingissä 5.8.2017 klo 11-16 järjestettävässä tapahtumassa nuorella on mahdollisuus esitellä taidettaan ja tekemistään eri tavoin. Nuori pääsee halutessaan juttelemaan ammattitaiteilijan tai muun visuaalisen alan osaajan kanssa. Lisäksi tapahtuma on oivallinen mahdollisuus tavata muita alan harrastajia eri puolelta Suomea. Tapahtuma on

Materiaali 2002

The Best of Magazine Ads

Materiaali kuuluu Koulujen Aikakauslehtipäivän vuoden 2000 julkaisuihin, ja se opettaa erittelemään mainoskuvaa. Vuosisadan parhaiden mainoskuvien tulkinnan avuksi tehty ohjeistus näyttää, millaisin visuaalisin keinoin kuva vaikuttaa ja millaisia merkityksiä siitä välittyy. Kokonaisuus opettaa huomaamaan, mitkä yksityiskohdat kussakin mainoksessa tehoavat ja miten mielikuva syntyy.  

Materiaali

Kansikuvakone

Kansikuvakoneen avulla voi tehdä oman aikakauslehden kannen. Työskentely aloitetaan valitsemalla tai luomalla kannelle logo, jonka jälkeen työstetään kansikuvaa, kansiotsikoita ja kannen taittoa. Valmis kansi voidaan tallentaa omalle koneelle.

Materiaali 2009

Elokuvakerronnan kolme perusasiaa -opas

Opas perehdyttää elokuvakerronnan kolmeen perusasiaan: Elokuva ei kerro, se näyttää Elokuvaaminen on ajan ja tilan rajaamista Leikkaukset luovat merkityksiä Tässä oppaassa kerrotaan, mitä nämä perusasiat tarkoittavat, ja miten niitä voi oppia ymmärtämään ja hyödyntämään. Opas jakautuu kahteen osaan: teoriaan ja harjoituksiin. Teoria on tarkoitettu virikkeeksi niille, jotka opettavat tai itse opiskelevat. Miten ja mitä siitä

Materiaali 2011

Valheelliset mielikuvat

Valheelliset mielikuvat käsittelee mainoskuvien kuvamanipulaatiota. Materiaalissa kerrotaan kuvamanipulaatiosta ja rohkaistaan luokassa käytävään keskusteluun manipuloitujen ja manipuloimattomien kuvien eroista.  

  • Uusimmat uutiset

  • Kategoriat