2.1.2017Katri Schroderus

DOKKINO: Yhdessä! -juhlanäytökset 19 paikkakunnalla 24.1.–7.2.2017

Sijainti: Helsinki, Hämeenlinna, Joensuu, Jyväskylä, Kajaani, Kemi, Kokkola, Kotka, Lahti, Lappeenranta, Mikkeli, Oulu, Seinäjoki, Tampere, Turku, Ulvila, Vaasa, Vantaa, Vieremä

Aloituspäivä: 24.1.2017

Lopetuspäivä: 7.2.2017

yhdessa-elokuvaverstaatLasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma DOKKINO on osallistunut Suomen satavuotisjuhliin toteuttamalla vuoden 2016 aikana eri puolilla Suomea DOKKINO: Yhdessä! -dokumenttielokuvaverstaita, joissa lapset ja nuoret ovat päässeet tutustumaan luovien dokumenttielokuvien maailmaan ja toteuttamaan itse omat dokumenttielokuvansa alusta loppuun saakka ammattitaitoisen ja innokkaan ohjaajan avustuksella. Verstaat ja juhlanäytökset ovat osa Suomi 100 -hankkeen virallista ohjelmaa.

DOKKINO: Yhdessä! -verstaskiertue suunnattiin 11–16-vuotiaille lapsille ja nuorille. Verstaita järjestettiin 18 maakunnassa, joista jokaisesta valittiin avoimen haun kautta mukaan yksi luokka, jolle DOKKINO ja Suomi 100 -hanke tarjosivat kaksipäiväisen maksuttoman dokumenttielokuvaverstaan. Verstaat toteutettiin osallistuvan ryhmän omalla koululla.

Verstaiden kattavana teemana oli ”Yhdessä”, joka on myös Suomi 100 -juhlavuoden teema. Tätä laajaa aihetta rajattiin valmiiksi erilaisiin alateemoihin, joiden kautta oppilaita pyrittiin haastamaan yhteiskunnalliseen ajatteluun. Näitä alateemoja ovat esimerkiksi solidaarisuus, osallisuus, oma tila tai ”yhtenäinen Suomi”. Verstaissa valmistuneet dokumentit näyttävät sen, miten ja millaisena suomalainen kulttuuri ja yhteiskunta heijastuvat lasten ja nuorten pienissä, arkisissa kokemuksissa.

DOKKINO: Yhdessä! -verstaissa tehdyt elokuvat esitetään DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin juhlanäytöksissä 19 paikkakunnalla ympäri Suomea vuonna 2017. Juhlanäytökset lähtevät käyntiin tammikuussa 2017 Helsingistä, missä näytös järjestetään DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin yhteydessä tiistaina 24.1.2017. Tämän jälkeen nuorten toteuttamat elokuvat lähtevät 18 paikkakunnan juhlanäytöskiertueelle helmikuussa 2017. Juhlanäytökset juhlistavat yhtä lailla Suomen satavuotista taivalta, kotimaista dokumenttielokuvaa sekä nuorten elokuvantekijöiden saavutuksia.

DOKKINO: Yhdessä! -juhlanäytökset ovat Suomi 100 -hankkeen mahdollistamana maksuttomia ja kaikille avoimia, mutta ne vaativat ennakkoilmoittautumisen. Voit ilmoittautua juhlanäytöksiin alla olevien linkkien avulla.

Juhlanäytöskiertueen aikataulu

Tiistai 24.1.2017
Helsinki klo 13.00, Savoy-teatteri

Tiistai 7.2.2017
Kemi klo 13.30, Elokuvateatteri Kinopirtti
Vaasa klo 13.00, Elokuvateatteri Gloria
Mikkeli klo 13.00, Elokuvateatteri Kinolinna
Hämeenlinna klo 13.00, Bio Rex Verkatehdas
Turku klo 13.00, Finnkino Kinopalatsi
Kajaani klo 13.00, Bio Rex Kajaani

Keskiviikko 8.2.2017
Oulu klo 13.00, Finnkino Plaza
Seinäjoki/Ylistaro klo 11.30, Elokuvateatteri Matin-Tupa
Jyväskylä klo 13.00, Finnkino Fantasia
Lahti klo 13.00, Finnkino Kuvapalatsi
Tampere klo 13.30, Finnkino Plevna
Vieremä klo 12.30, Elokuvateatteri Kuvalipas (Huom. näytöspaikka Iisalmessa)

Torstai 9.2.2017
Kokkola klo 13.00, Bio Rex Kokkola
Ulvila klo 13.00, Finnkino Promenadi (Huom. näytöspaikka Porissa)
Joensuu klo 13.00, Elokuvateatteri Tapio
Lappeenranta klo 13.00, Finnkino Strand
Kotka klo 13.00, Elokuvateatteri Kinopalatsi
Vantaa klo 13.00, Finnkino Flamingo

Osa elokuvista tullaan lataamaan myös DOKKINOn verkkosivuille sekä Youtube-palveluun. Lisätietoa juhlanäytöksistä löydät täältä.