20.5.2014Mediakasvatusseura

Kuopion Vilimit 2014

Aloituspäivä: 1.9.2014

Juhlien juhlaa Kuopion Vilimeillä!

Kuopiossa juhlitaan ensi syksynä oikein olan takaa: elokuvateatteri Kuvakukko täyttää 75 vuotta, suomalainen animaatio 100 vuotta, Chaplinin Kulkurista on kulunut 100 vuotta, Minna Canthin syntymästä 170 vuotta ja Suomalaisen mediataiteen levityskeskus AV-arkki juhlii 25. vuottaan. Juhlat näkyvät Vilimien ohjelmistossa etenkin musiikin muodossa. Luvassa on mykkäelokuvien livesäestyksiä ja tuoreita musiikkielokuvia.

Ohjelmassa on myös kotimaisen elokuvan nykyhetken merkittävien tekijöiden dokumentaristi Virpi Suutarin ja ohjaaja Dome Karukosken elokuvia. Suomalaisen elokuvahistorian antia edustaa Maunu Kurkvaaran tuotanto. Chaplinin klassikoita eri kausilta on monipuolisuuden esiin tuova valikoima.

Elokuvanäytökset ovat Kuopion kaupungin Kino Kuvakukossa (Vuorikatu 27) sekä Kallaveden koulun auditoriossa (Kallavesi – Pyörön koulun oppilaille). Ilmaisia koululaisnäytöksiä järjestetään eri kouluasteille sekä päiväkodeille.

Live Cinema!

Juhlien kunniaksi Kuopion Vilimit esittää Liva Cinema! -säestyskonserttien sarjan. Elävän musiikin säestyksellä koettujen mykkäelokuvien tarjoamia elämyksiä on kaivattu lisää, ja Vilimit täyttää toiveita nyt neljän säestyskonsertin voimin.

Vilimien avajaisnäytöksessä torstaina 2.10.2014 klo 18.30 nähdään Minna Canthin näytelmän pohjalta toteutettu elokuva. Teuvo Puron ohjaaman ja Jussi Snellmanin käsikirjoittaman mykkäelokuvan Anna-Liisa (1922) esittelee Peter von Bagh, ja sen säestää kokeellista folkia edustava Lau Nau (muusikko, säveltäjä Laura Naukkarisen 4-henkinen ensemble). Elokuva juhlistaa paitsi Minna Canthia myös Kuvakukon 75-vuotista taivalta.

Perjantaina 3.10.2014 juhlitaan suomalaista animaatiota Loiskis-lastenmusiikkiorkesterin säestäessä animaatiokilpailun parhaimmistoa kahdessa koululaisesityksessä, sekä Kallavesi-Pyörön koululla että Kino Kuvakukossa.

Chaplinin Kulkurin 100-vuotista historiaa juhlitaan Vilimien päätöspäivänä, sunnuntaina 5.10.2014 klo 13. Silloin Duo Dissanay eli Janne Kuusinen (harmonikka) ja Heikki Laaksonen (rumpukioski) säestävät kolmen harvoin nähdyn Chaplinin lyhytelokuvan koosteen veijarimaisilla rytmileikeillään.

Live Cinema! -säestyskonserttien lisäksi Vilimien ohjelmaan sisältyy tuoreita musiikki-elokuvia.

Vilimien elokuvasarjat: Virpi Suutari, Dome Karukoski, Maunu Kurkvaara ja Charlie Chaplin

Dokumentaristi Virpi Suutarin (s. 1967) elokuva Synti – dokumentti jokapäiväisistä rikoksista (1996) oli Susanna Helken kanssa yhteinen Taideteollisen korkeakoulun valokuvaosaston lopputyö. Elokuva koostuu tavallisten ihmisten syntiensä tunnustuksista. Joutilaat (2001) seuraa kolmen kainuulaisen työttömän nuorukaisen elämää. Uusin Suutarin dokumentti Eedenistä pohjoiseen (2014) kertoo rakkaustarinoita pariskunnista, joilla on yhteinen intohimo: puutarhanhoito. Komediallisesti viritetty elokuva johdattaa vakaviinkin ajatuksiin.

Suutari on useasti palkittu. Synti sai sekä Kritiikin Kannukset että Nuoren taiteen Suomi -palkinnon. Joutilaat-elokuva voitti parhaan dokumentin Jussi-palkinnon ja se palkittiin myös Pohjoismaiden parhaana dokumenttina Nordisk Panoramassa. Eedenistä pohjoiseen oli voittoisa Tampereen kansainvälisillä lyhytelokuvajuhlilla 2014.

Joulukussa 2013 yhdysvaltalainen viihdelehti Variety listasi ohjaaja Dome Karukosken (s. 1976) kymmenen vuoden kiinnostavimman elokuvaohjaajan joukkoon ensimmäisenä suomalaisena. Vuonna 2013 ilmestynyt Leijonasydän kertoo koskettavasti rasismista ja rakkaudesta. Leijonasydän nähdään sekä koululaisesityksissä että viikonlopun yleisöesityksenä. Karukosken uusin elokuva on syyskuussa 2014 ensi-iltansa saava Tuomas Kyrön teksteihin perustuva komedia perhesuhteista Mielensäpahoittaja.

Taidemaalari ja elokuvaohjaaja Maunu Kurkvaaraa (s. 1926) pidetään suomalaisen uuden aallon käynnistäjänä 1960-luvulla. Hänen modernistiselle tuotannolleen on ominaista, että hän suunnitteli, tuotti, kirjoitti, ohjasi, kuvasi ja leikkasi elokuvansa yleensä itse. Kielletty kirja (1965) rinnastaa keskiajan noitavainot ja nykyajan kirjailijoiden jumalanpilkkaoikeudenkäynnin. Elokuva Autotytöt (1960) seuraa peukalokyydillä seikkailevia nuoria naisia. Harvoin nähdyt elokuvat ovat KAVI:n digitointiprojektin ansiosta jälleen nähtävissä valkokankaalla.

Katsojasukupolvesta toiseen viehätyksensä säilyttävää Chaplinia on Vilimeillä päätösnäytöksenä nähtävien lyhytelokuvien Viinuri luistimilla, Pikkutunneilla ja Valkokankaan takana lisäksi enemmänkin: keskiviikkona 1.10. esitetään koululaisille klassikot Sirkus (1928) ja Diktaattori (1940). Torstaina 2.10. Hopeatähdet-elokuvakerho osallistuu Vilimeille Chaplinin Parrasvalot-elokuvan (1952) näytöksellä. Elokuvaohjaaja ja -historioitsija, Filmihullu-lehden päätoimittaja Peter von Bagh luennoi Chaplinista ennen elokuvaa klo 13.

Uusinta mediataidetta

AV-arkki – Suomalaisen mediataiteen levityskeskus (Helsinki) on edistänyt mediataidetta ja levittänyt suomalaisten mediataiteilijoiden teoksia kotimaassa ja kansainvälisesti vuodesta 1989 lähtien. Kuopion Vilimit esittää varta vasten Vilimeille kuratoidun 25-vuotisjuhlakoosteen, jossa nähdään sarja omaäänisiä mediataiteen ja elokuvailmaisun rajapinnoilla liikkuvia teoksia. Mukana on Pohjois-Savossa vaikuttavia tai täältä lähtöisin olevia taiteilijoita kuten Paavo Räbinä ja Sami van Ingen.

AV-arkin toiminnanjohtaja, kuvataiteilija Hanna Maria Anttila esittelee näytöksen elokuvat ja kertoo AV-arkin toiminnasta perjantaina 3.10. klo 13.30. Esityksen jälkeen ohjelmassa on kaikille kiinnostuneille avoin tilaisuus, jossa Anttila kertoo lähemmin AV-arkin organisaatiosta, toimintatavoista ja taiteilijoista. Yhteistyössä mukana: Taike / Itä-Suomi.

Tarkempi Kuopion Vilimit 2014 -ohjelma ilmestyy elo-syyskuun vaihteessa 2014.