27.9.2017Melissa Castrén

Luova luokka -mediakasvatusseminaari 2017

Järjestäjä: Valveen elokuvakoulu, Oulun kansainvälisen lasten- ja nuortenelokuvien festivaali & Pohjois-Suomen Aluehallintovirasto

Sijainti: Oulun kaupunginkirjasto, Kaarlenväylä 3

Aloituspäivä: 16.11.2017

Luova luokka -seminaari järjestetään torstaina 16.11. klo 9-12 Oulun kansainvälisen lasten- ja nuortenelokuvien festivaalin yhteydessä. Seminaarin teemana on tänä vuonna virtuaali- ja lisätty todellisuus. Seminaarissa tuodaan esille kuinka näitä ilmiöitä voidaan hyödyntää opetuksen, nuorisotyön ja terveyden edistämisessä. Aiheeseen pääsee perehtymään myös käytännönläheisemmin iltapäivän työpajoissa.

Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön asiantuntija Matleena Laakso avaa puheenvuorossaan VR- ja AR-teemaa lisätyn todellisuuden osalta. YMCA Finlandin Kim Härkönen puolestaan opastaa virtuaalitodellisuuden saloihin. Keinoälyn ja virtuaalitodellisuuden mahdollisuuksista kertoo MeKiwi Oy:n Jani Kaipainen.

Seminaarissa on mukana myös perinteisempiä opetusteknologioita. Yle:n Uutisluokan mediatoimittaja Jukka Koski kertoo miten Yle Triplet -sovellus muuttaa päivän uutiset oppimateriaaliksi. Elokuvakasvattaja Kaisa Kukkolan puheenvuorossa ja työpajassa on mahdollisuus päivittää omia valmiuksia kriittiseen analyysiin, kykyä katsoa elokuvaa taiteena sekä lisätä tietoa elokuvan kielestä ja tekniikoista.

Seminaarissa julkaistaan lisäksi Valveen elokuvakoulun ja Koulujen elokuvaviikko -tapahtuman Kaupunkisinfonia-kartta. Verkossa olevalle Suomen kartalle on mahdollisuus kuvata videoita siitä, miltä satavuotias Suomi näyttää. Kaupunkisinfonia-kartta on osa Suomi 100 -juhlavuoden virallista ohjelmaa.

Seminaari tarjoaa virikkeitä ja sisältöjä perusasteen koulujen ja lukioiden sekä nuorisotyön ja kirjastoalan media- ja taidekasvatukseen sekä opetushenkilöstön täydennyskoulutukseen. Kaikki mediakasvatuksesta kiinnostuneet henkilöt ovat tervetulleita osallistumaan seminaaripäivän antiin.

Voit osallistua koko päivälle tai vaihtoehtoisesti joko aamupäivän luennoille tai iltapäivän työpajoihin. Seminaari on osallistujille maksuton. Seminaarin ohjelma ja linkki ilmoittautumiseen löytyvät tapahtuman sivuilta.

Luova luokka -seminaari to 16.11.2017
Oulun kaupunginkirjasto, Pakkalan sali, Kaarlenväylä 3

Alustukset klo 9.00–12.00 Oulun kaupunginkirjasto, Pakkalan sali
Työpajat klo 13.00–16.00 Kulttuuritalo Valve, Oulun kaupunginkirjasto, Tiedekeskus Tietomaa

Lisätiedot:
Tommi Nevala
tuottaja, Valveen elokuvakoulu
Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelut
Puh. 044 703 7547 / tommi.nevala(a)ouka.fi

Luova luokka -seminaarin järjestäjinä toimivat Valveen elokuvakoulu yhteistyössä Oulun kansainvälisen lasten- ja nuortenelokuvien festivaalin ja Pohjois-Suomen Aluehallintoviraston kanssa.