11.11.2016Katri Schroderus

Avustushaku digitaaliseen nuorisotyöhön 15.12. asti

Valtionavustukset digitaaliseen nuorisotyöhön vuodelle 2017 ovat nyt haettavissa. Avustusta haetaan siitä aluehallintovirastosta, jonka toiminta-alueella hanke toteutetaan. Hakemuksen on oltava perillä aluehallintovirastossa viimeistään 15.12.2016 klo 16.15.

Digitaalisella nuorisotyöllä tarkoitetaan avustuskriteereissä erilaisia nuorisotyön palveluja, menetelmiä ja toimintamuotoja, joissa hyödynnetään digitaalista teknologiaa ja mediaa. Hankkeessa digitaalisuutta voidaan hyödyntää eri tavoin sisältönä, välineenä, toimintana sekä toimintaympäristönä.

Avustusta voidaan myöntää

  • digitaalista teknologiaa ja mediaa hyödyntävän toiminnan käynnistämiseen ja kehittämiseen
  • digitaalisissa ympäristöissä tapahtuvan toiminnan käynnistämiseen ja kehittämiseen

Avustusta voidaan myöntää paikalliseen, alueelliseen tai valtakunnalliseen toimintaan. Avustusta myönnettäessä painotetaan hankkeita, jotka ovat sisällöltään ja menetelmiltään innovatiivisia kohderyhmän ja maantieteellisen alueen näkökulmasta. Tuettavissa hankkeissa korostetaan nuorten osallistumista ja roolia tekijöinä kaikissa hankkeen vaiheissa sekä nuorten omaan tekemiseen perustuvaa nuorisotyöllistä ja media- ja teknologiakasvatuksellista työotetta.

Verke tarjoaa opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisotyön palvelu- ja kehittämiskeskuksena mm. ohjausta ja neuvontaa avustushakemusten laadinnassa. Verken Kohti digitaalista nuorisotyötä -julkaisusta löytyy suuntaviivoja ja työkaluja digitaalisen nuorisotyön kehittämiseen.

Lisätietoja löydät täältä sekä Heikki Lauhalta: heikki.lauha@verke.org, p. 040 336 1856

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Uusimmat uutiset

  • Kategoriat