18.4.2016Emmi Huhtanen

Nuorten visio vuonna 2030 -valokuvauskilpailussa visioidaan tulevaisuutta

Nuorten Visio 2030-hanke kannustaa nuoria visioimaan, millainen meitä ympäröivä maailma voisi olla vuonna 2030. Tämän vuoden alussa astuivat voimaan koko maailmalle kuuluvat kestävän kehityksen tavoitteet seuraavaksi 15 vuodeksi. Nuorten visio 2030 on osa Suomen YK-liiton hanketta, jossa pohditaan maailman tilaa nyt ja tulevaisuudessa. Hankkeella halutaan innostaa ja tukea opettajia ja nuoria käsittelemään kestävän kehityksen teemoja sekä ottamaan aktiivisesti osaa kestävän tulevaisuuden luomiseen.

Oma visio rakennetaan valokuvaksi: ensin tutustutaan kestävän kehityksen tavoitteisiin, joista valitaan itselle tärkein. Valittu tavoite visualisoidaan ottamalla siitä kuva – oma näkemys tulevaisuudesta. Valokuvaustehtävä on suunnattu 13–29-vuotiaille nuorille. Kuvausaikaa on toukokuun loppuun saakka.

Lue tarkemmat ohjeet osallistumiseen täältä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  • Uusimmat uutiset

  • Kategoriat