1.9.2016Mediakasvatusseura

Valokuvalla oma ääni esiin

Valokuvassa jääkarhu tepastelee repaleisella jäälauttojen peitteellä. Symboloiko kuva ilmastonmuutosta ja jääkarhun ahdinkoa lajina vai onko kyse eläimen normaalista elinympäristöstä? Jääkarhu kun saalistaa hylkeitä jäälautalta käsin. Entä millainen voisi olla hyvä tulevaisuuden kaupunki? Ja miten sen voisi kuvata – varsinkin, jos tehtäväksi annetaan valokuvata se vain yhden sopivan adjektiivin kautta. Muun muassa näitä kysymyksiä pohti innokas nuorten valokuvausryhmä, joka osallistui pro gradu -tutkielmani kenttäosuuteen, valokuvauskurssiin. Keskustellessa he ymmärsivät, miten monta valintaa valokuvan takana on ja miten monitulkintaisia kuvat voivat olla. Toisen valokuvaama ”avoin” saattoi toiselle näyttää ”autiolta”.

Edellä kuvattu on vain häviävän pieni osa siitä, mitä graduni kenttäjaksoilla tapahtui. Silti esimerkkien perusteella voi helposti väittää, että valokuvalla ja valokuvauksella on väliä. Niin mediakasvatuksessa kuin yhteiskunnallisen ajattelun ja vaikuttamisen edistäjänä. Jos ymmärtää mediaa, osaa käyttää sitä itselleen sopivalla tavalla. Toimintatutkimuksessani pohdin, miten osallistava valokuvaus voisi edistää nuorten yhteiskunnallista vaikuttamista. Sitä varten piti kehittää käytännön menetelmiä ja teoriatasolla etsiä määritelmää osallistavalle valokuvaukselle. ”Osallistamisella” kun tuntui olevan niin monta määritelmää kuin oli termiä käyttävää mediakasvattajaa. Asemoin osallistavan valokuvauksen sosiokulttuurisen innostamisen, kriittisen mediakasvatuksen ja osallistuvan valokuvauksen (Participatory Photography) freireläiseen yhtymäkohtaan. Perusajatuksena on se, että nuori oppii kannustettuna valokuvaamaan omien oivallusten ja kriittisen pohtimisen kautta. Valokuvaus on keino keskittyä ajattelemaan. Tekninen taito kehittyy vaivihkaa samalla vain pienten teknisten vinkkien avulla. Kuvaaja itse päättää, mitä ja miten kuvaa, mutta etukäteen annetaan raamit, joiden sisällä toimia.

Kun tehtävän osana on kuvata jatkuva pinta, sen löytää yllättävästä paikasta. Silloin on katsonut tavallisesta pois, uudella tavalla.

Kun tehtävän osana on kuvata jatkuva pinta, sen löytää yllättävästä paikasta. Silloin on katsonut tavallisesta pois, uudella tavalla.

Menetelmiä kehittäessäni käytin apunani muun muassa mainekkaassa lontoolaisessa PhotoVoice-järjestössä saamaani ohjaajakoulutusta sekä taustaani Nuorten Ääni -toimituksessa, jossa silloin työskentelin lehtitoiminnanohjaajana. Opettelun edetessä kuvaustehtävät, kuvien katseluhetket ja omiin havaintoihin kannustavat tehtävät vuorottelivat. Astu askel eteenpäin -tyyppiset tehtävät on esimerkiksi mahdollista tuoda helposti valokuvauksen piiriin. Lauseet voi muokata käsiteltävän aihepiirin mukaan. Voi vaikka pohtia yhdessä, miten eri taustoista tulevat kuvattavat mahdollisesti reagoivat kuvaustilanteeseen tai millainen valta kuvaajalla on, kun hän päättää, kuinka valokuvaaja kohteensa esittää.

Mielenkiintoisinta itselleni, ja toivottavasti hyödyllisintä nuorille, oli se, että valokuvaus näytti edistävän nuorten yhteiskunnallista vaikuttamista. Kunhan menetelmät ohjasivat tekemistä, mutta jättivät tilaa nuorten omille ajatuksille. Nuoret kokivat saaneensa erityisesti rohkeutta kuvata ja tarttua kameraan myös jonkin asian puolesta. He kuvasivat oma-aloitteisesti kurssin jälkeen yhteiskunnallisen, aurinkovoimaa puolustavan joulukalenterin Instagramiin.

Kun tehtävän osana on kuvata jatkuva pinta, sen löytää yllättävästä paikasta. Silloin on katsonut tavallisesta pois, uudella tavalla.

Kun tehtävän osana on kuvata jatkuva pinta, sen löytää yllättävästä paikasta. Silloin on katsonut tavallisesta pois, uudella tavalla.

Rohkaisevien tulosten lisäksi valokuvaus on helposti saatavilla oleva media. Älypuhelimilla tai pienillä pokkarikameroilla kuka tahansa voi ottaa hyvälaatuisia kuvia. Pitää vain huolehtia, että nekin, joilla välineitä ei ole, saavat ne lainaan. Älypuhelinkaan ei tosin tee autuaaksi. Tarvitaan opettelua, jotta valokuvalla voi ilmaista sen, mitä haluaa. Jatkossa olisikin mainiota nähdä, että valokuvauksen koko potentiaali sekä mediakasvatuksen että muun oppimisen välineenä olisi täysillä käytössä. Se vaatii rohkeita kokeiluja, työn arviointia ja epäonnistumisiakin. Omille ajatuksilleni toivon testaajia. Mitä jos nuorten ryhmä on erilainen? Onnistuisiko sama myös vaikkapa ikäihmisten ryhmissä? Entä muun ohjaajan käsissä? Se jää kokeiltavaksi.

.kuva2

Salla Hongisto
Kirjoittaja on toimittaja, joka on erikoistunut mediakasvatukseen.

Pro gradu: Osallistava valokuvaus nuorten yhteiskunnallisen vaikuttamisen edistäjänä. Visuaalisen journalismin maisteriohjelma, Tampereen yliopisto, 2015.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *